torstai 29. huhtikuuta 2010

Uskonnollisdemokraattinen Suomi

Jo pitemmän tovin mieltäni on kalvanut ajatus siitä että toimiiko poliittinen järjestelmämme todella kansalaisen hyväksi vai itseään varten. Tavallinen tallaaja kun kuulee kokoajan säädettävistä uusista laeista. Uusista nimityksistä ja ihmeellisiin perusteluihin perustuvista päätöksistä.

Havaitsin etten ole ajatuksineni yksin kun törmäsin tähän juttuun Politiikka on mielestäni rinnatettavissa paljolti uskon asioihin. Molemmissa ajetaan ideologisia näkemyksiä asioista ja tehdään kompromisseja realiteettien kanssa. Mutta kuten kirkollisten asioidenkin kanssa, mitä uskon asiat tavallista tallaajaa arkielämässä liikuttavat? Suomalainen perustuslakiin merkitty uskonvapaus on sellainen juttu jonka suomalaiset ottavat vakavasti, jokainen saa uskoa mihin uskoo, kunhan sitä ei tuputa muille. Muttei myöskään tavan tallaajan perusarjessa syntymälahjana saatu kristinusko (ja kirkollisvero) hirveästi näy. Nykymaailma on vieraantunut kirkosta ja uudeksi uskonnoksi on noussut politiikka.

Yhtäläisyyksiä löytyy myöskin päätöksenteosta, kirkkokin on nähnyt tehtäväkseen ohjata seurakuntalaisiaan hellästi, huolehtivasti, ja pitää huolta siitä että nämä säilyttävät lapsenkaltaisen uskonsa. Kun lukee tämän jutun viritteillä olevasta uudesta aselaista niin en voi olla huomaamatta taas yhtäläisyyttä.

Myöskin ominaista molemmille instituutioille on näennäinen vaikuttamismahdollisuus, kumpikaan järjestelmä ei toimisi jos niillä ei olisi kannatusta. Mutta molemmissa järjestelmissä ajetaan samaa käyttökaavaa- kun on valtaan päästy niin sitä käytetään monarkin omaisesti esim. nimitys- ja päätöksenteko asioissa, ja siinä mitä hauraalle kansalle asioista kerrotaan, ja missä järjestyksesssä.

Jotenkin minusta tuntuu että poliitikkojen vieraantuminen alkuperäisestä tarkoituksestaan ei olekaan niin ilmiön omaista vaan jopa hieman järjestelmällistä. Myöskin tavallisen kansalaisen arvonalentaminen tuntuu hieman masinoidulta. Nykyisessä järjestelmässä kun ellei ole erityisasiantuntija, tai professori niin mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Ja nämä korkeasti koulutetut ihmisethän koulutetaan tietenkin uskomaan järjestelmään ja sen toimivuuteen, ja he ymmärtävät tarkoitukset jotka piilevät tekojen ja aatteiden takana.

Mielestäni ilmiönä mielenkiintoinen on myöskin seurata sitä lapsenomaista uskoa jota suomalaiset omaavat eduskuntaa kohtaan, valittujen edestajien luotetaan tekevän viisaita ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Ja kun he eivät vaivaudu edes paikalle niin siihen nähdään olevan taas jonkin perustellun syyn joka tavallisen ihmisen tulee hyväksyä.


Eikös joskus ollut tarkoitus erottaa politiikka ja uskonto toisistaan? Ainakin muistaakseni tämä ole demareilla joskus puolueen teesinä. Toki uskonnosta päästään irralleen jos rinnalle luodaan toinen uskonto, joka vielä kaiken lisäksi näennäisesti hyväksyy toisen uskonnon. Mutta se että palveleeko se alkuperäistä tarkoitustaan niin...

Edellisen kun ynnää taas yhteen niin povaan edelleenkin seuraaviin eduskuntavaaleihin ennätysmäisen alhaista äänestysprosenttia, enkä jaksa ihmetellä ihmisiä jotka eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksiin.

2 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu Lakeuden Mieheltä. Itselläkin tuntuu siltä, että jos meidän Matti tuumii, että "ulkomaalaisvastaisuutta emme siedä", sen voi kääntää suoraan että "tää hiekkalaatikko on meidän, ja jos tilannetta aiotaan esim. äänestämällä muuttaa, niin sitä emme siedä".

Lakeudenmies kirjoitti...

Kiitoksia Yrjölle.

Juurikin näin oletan olevan asian, on olemassa se eliitti joka hoitaa päätöksenteon ja kansalaiset joiden tulee heidän päätöksiään lakitoimien uhalla seurata.


Aivan kuin kirkollisessa järjestelmässä. Piispat päättää, seurakuntalaiset seuraa tai helvetti kutsuu.