maanantai 26. joulukuuta 2011

Suo, Kuokka ja Lammas

Täytyy myöntää että putosin itse hyväksi toviksi toivottomuuden
sudenkuoppaan. Siinäpä sitten innostuin tutkimaan ilmiötä ja tulin siihen
tulokseen etten ole ongelmani kanssa yksin, näyttää että suomalaiset ovat
niin kyllästyneitä älyttömään menoon että eivät jaksa edes valittaa.

Kuka muistaa n. 3-4 vuoden takaa kun bensan litrahinta lähenteli viimeksi
1,5 euroa? Mitä silloin tapahtui? Muistini palvellessa puhuttiin
polttoainekriisistä, ja otettiin suureen ääneen Suomen valtion
hätävarastotankkeja käyttöön jotta hintaa saadaan hillittyä.

Mitä nyt tehdään? Painetaan pää alas ja tuumataan että tätähän tämä on ja
lapioidaan suuhun mitä lautaselta löytyy.

Takavuosina muistan kiinteistönomistajien mellastaneen kiinteistöveron
nostosta.
Nyt kotitalousvähennys pienenee ja kiinteistöverotusta on vuosittain vain
hilattu koko ajan kireämmälle.
Tähän päälle kun läiskästään vielä se että maapohjan verotus nuijittiin
läpi niin mitäs tapahtuu:

Mitä nyt tehdään? Painetaan pää alas ja tuumataan että tätähän tämä on ja
lapioidaan suuhun mitä lautaselta löytyy.

Eduskunnassa nuijitaan pöytään perustuslakiin tehtäviä muutoksia jotka
vaikuttavat suomen yhteiskunnalliseen asemaan Eu:ssa perustavanlaatuisesti,
ainoastaan ilmoituksella että " tämä nyt on tällainen muotoseikka"

Mitä nyt tehdään? Painetaan pää alas ja tuumataan että tätähän tämä on ja
lapioidaan suuhun mitä lautaselta löytyy.

Sähkön hinta jatkaa kipuamistaan koko ajan. Takavuosina syytettiin hiekkoa
tuulivoiman saantia ja huonoa vesitilannetta. Nyt molemmat ovat
korjaantuneet. Jopa öljyn maailmanmarkkinahinta on laskenut kahteen
otteeseen kahden viimeisen vuoden aikana. Ja sähkön hinta vain nousee.

Mitä nyt tehdään? Painetaan pää alas ja tuumataan että tätähän tämä on ja
lapioidaan suuhun mitä lautaselta löytyy.

Jotenkin tuntuu että suomalaiset ovat omaksuneet ajatuksen siitä että nyt
on taantuma ja että nyt on tiukat ajat edessä. Se että Suomi on noussut
jaloilleen taantumasta tilastollisesti katsottuna järkyttävän nopeasti
unohdetaan yhtälöstä. Pidetään vain porukalla kiinni siitä oletuksesta että
kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi meille hyväksi vaikka emme sitä itse
tajuakaan.

Mitä nyt tehdään? Painetaan pää alas ja tuumataan että tätähän tämä on ja
lapioidaan suuhun mitä lautaselta löytyy. Ja kiitellään että onneksi asiat
eivät sentään ole huonommin.

Jotenkin on vain niin järkyttävää tajuta että se kansa joka aikoinaan pisti
pettua leipään molempien puoliskojen edestä jotta pelto kynnetään, odottaa
nyt lautanen kourassa pellon laidalla ja lapioi siihen tippuvat rippeet
naamaansa samalla kun julkishallinnollinen koneisto etenee pellolla,
laajentaen toki peltoa aina tarvittaessa.