sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Politiikkaa ja politrukkeja

Monet ovat varmastikin seuranneet Krimin tilanteen kehittymistä ja ajattelinpa nyt sitten työntää lusikkani soppaan.

En varsinaisesti aio puuttua tuohon Krimin kriisiin vaan uutisointiin ja yleiseen asennoitumiseen Venäjää kohtaan tässä asiassa. Kun seuraa valtamedioiden maailmanlaajuisesti maalaamaa mielikuvaa venäjästä herää vääjäämättä mielikuva menneestä, menetetystä suuruudesta, siitä Venäjästä joka joskus oli jotakin. Monessa yhteydessä on tullut selväksi kuinka länsimaat yrittävät sivistää takapajuista ja haparoivaa Venäjää.

Tämä asennoituminen saattaa mielestäni osoittautua kohtalokkaaksi monelle toimijalle. Sillä mielestäni ulisi vähintäänkin kunnioittaen muistaa että puhumme maailman toiseksi suurimmat asevoimat maavasta maasta. Myöskin sotilasmahdin todellinen ruumiillistuma on varmastikin vielä näkemättä sillä Venäjän ollessa todellinen supervalta oli sillä yksi ja ainut tapa jakaa omaisuuttaan: Kaikki kärrättiin Moskovaan ja sieltä jaettiin muualle Venäjän hallintoalueella. Tämä on varmstikin luonut myös tilanteen että jossakin Moskovan lähikylissä on melkoisia ase-, ja räjähdearsenaaleja.

Myöskin Tulisi mielestäni muistaa Venäjän tapa käydä sotiaan, mikä toistuu läpi jokaisen sotatoimen jota Venäjä on tehnyt ja jonka valtion päämiehet pystyisivät varsin nopeasti toteamaan jos he viitsisivät todella historiaa lukea.

Venäjä todistaa taistelu taistelun jälkeen yhden asian sotahistoriassaan: voittaja määrittelee oikean ja väärän.

Venäjä on useissa sodissaan hakenut oikeutuksen hyökkäyksilleen itse tekemällään provokaatiolla. Ja jatkaen tätä massiivisella propagandalla luoden epäilyksen varjon kansainväliseen politiikkaan siitä kuka oikeastaan sodan aloitti.

Mikäli sodan "vikapäästä" ja "pienemmän kiusaajasta" ei ole varmuutta ei kansainväliset toimijatkaan liity mukaan taisteluun. Toinen sotilasmanööveri jota Venäjä on harrastanut sujuvasti on toisen maailmansodan aikaan suoritetut venäläistämiset. Maailmansodan lopputulos palveli venäläisiä tässä varsin hyvin.

Lopputulemalla niille alueille joissa oli tiettyä kansalaisuutta, kulttuuria ja kieltä puhuva populaatio, tarjottiin mahdollisuus kuulua samaa populaatiota edustavaan valtioon. Toki Venäjähän hoisi asian niin että se kärräsi valloittamiltaan alueelta kaikkien muiden väestönosien edustajat pois ja korvasi ne alkuperäisillä venäläisillä. Lopputulos= kaikki alueet joille tämä ehdittiin tekemään ovat, ja tulevat kansainvälisten sopimusten ratifioimana pysymään osana venäjää.

Pelottava tilastollien osiasia on se että mikäli Venäjä aikoo säilyttää suuruutensa tai luoda taloudellista vaurautta tarvitsee se sodan. Varsinaista sotaa joka saisi Venäjän kokoisen valtion teolllisuuden pyörät todella pyörimään ei ole ollut liian pitkään aikaan.

Myöskin se että Venäjä on harrastanut varsin maltillista ulkopolitiikkaa jo pitkän aikaa ei sovi yhteen Venäjän aikaisempien toimintojen kanssa mikä luokin pelottavan ilmapiirin. Muistamisen arvoinen seikka on se, että Venäjän hallinnossa vaikuttavat vielä samat henkilöt kuin hirmuhallintojen aikana, ei kaikki voi niin tehokkaasti muuttua.

Se mikä kutsuu hymynkareen jatkuvasti huulilleni on käsite Usa:n maailmanpoliisiudesta. Tämä tulee mielestäni hyvin esille "lennokki" episodissa kyseisen kriisin aikana. Mitä tässä oikeastaan tapahtui: Venäjä käski Usa:ta pysymään poissa. Venäjä kertoi kansainvälisesti ettei kenenkään tarvitse sekaantua sen ulkopolitiikkaan. Venäjä harrasti uhoavaa ulkopolitiikkaansa Krimillä. Krimillä ilmaistiin halu liittyä Venäjään vapaaehtoisesti. Venäjä ampui alas Usa:laisen vakoilukoneen Ukrainan ilmatilassa.

Kerrataanpa: Venäjä ampui alas Usa:laisen vakoilukoneen Ukrainan ilmatilassa.

Eli: Venäjä ampui lupauksiensa mukaisesti alas asiaankuulumattoman osapuolen vakoilukoneen paikassa jossa sen ei pitänyt edes alunperin olla. Ja miten asia uutisoidaan?

Venäjä uhoaa Usa:lle ja aikoo aloittaa sodan.

Kysynpä vielä kuka tässä härnää ja ketä?

maanantai 3. helmikuuta 2014

Harmaan talouden kukistaja vai talonrakentajan kuoppaaja?

Törmäsin seuraavaan juttuun ja täytyy myöntää että nyt pysähtyi asunnonomistajan purkka ja sydänkin jätti muutaman tahdin väliin.

Juttu on sinänsä pieni ja vaatimaton mutta merkityksellisimmät jutut yleensä ovat.

Taas mielestäni vaikuttaa siltä että julkishallinnollisten toimien puolesta on lähdetty totauttamaan toisaalta varsin perusteltua asiaa mutta toimenpiteitä ei ole ajateltu täysin loppuun saakka. Idean takana oleva ajatus on mielestäni hyvä ja jalo mutta tämän seuraukset pelottavat varsin rankasti.
Asunnon rakentajalle ja rakennusluvan vaativan remontin suorittajalle uusi valvontavaade luo aivan järkyttäviä lisätöitä. Miettien sen kuinka paljon työtunteja talon saneeraamiseen ja rakentamiseen uppoaa. Muutoksen mukaan kaikki nämä tunnit tulisi olla todennettavissa. Myöskin oman työn osuus tulee todennäköisesti kirjata myös ylös, sen kasvaessa yleensä näissä projekteissa hyvin merkittäväksi. Eli rakentaja tai remontoija saa miettiä joka päivä käydessään nukkumaan kirjanpitovihkonen kourassaan että mitä sitä nyt tuli tehtyä ja kenen kanssa.

Lisäksi koko homma on kuorrutettu vielä järkyttävällä uhkasakolla mikäli olet unohtanut esimerkiksi laskea oman työn osuutesi kohdalleen ja vouti katsoo täten teetetyn pimeää työtä jollakulla koska talo on kuitenkin valmistunut.

Kauhein piirre tällä määräyksellä on se että tämä avaa täysin avoimet ovet arvioverotukselle.

Kyllä, sanoin arvioverotukselle.

Tämä on useissa jutuissa ja blogiteksteissä leijuva hyvin huvittava termi mutta täyttä totta suomalaisessa veropolitiikassa. Tämä on eniten käytössä yrityspuolella, mutta mikäli laki on olemassa niin en jaksa uskoa etteikö sitä voisi soveltaa laajemmaltikin.

Nykyisellään laki mahdollistaa tuloilmoituksen palauttamatta jättäneiden elinkeinonharjoittajien verottamisen keskivertaisen vastaavan toimenkuvan omaavan toimijan keskiarvoansion mukaisesti. Tämä siis tarkoittaa sitä että mikäli verottaja ei saa tuloilmoituksia olettaa tämä yrittäjän jäävän saantipuolelle keskiarvoansion verotusarvon verran. Tämä on tuonut hyvin suuria yllätyksiä monelle kun unohtaa täyttää vuoden ajalta ko. lappuja koska yritystoimintaa ei ole sivutoimessa ollut.

Samaa ideologiaa kun soveltaa tuohon juttuun niin alkaa pahemmasti pelottamaan: Kaikki kirjalle tehty talkootyö tai oma työ voidaan myöhemmin verottaa saamatta jääneen verohyödyn perusteella. Aikaisemmin tämä ei ole ollut mahdollista koska kukaan ei oikeasti ole tietänyt täydellisesti tunteja joita talon rakentamiseen on käytetty.

Mitenkä tämä siis toimisi?

No kokeillaanpa:

Talkoilla rakennettu lämmin autotalli

Runkopuiden kaataminen, mitallistaminen ja parruiksi tekeminen. Apuna 2 henkilöä.
Perustan kaivuu omalla kaivinkoneella. Apuna 1 henkilö.
Maa-ainekset talon kiinnekirjan oikeuttamalta yhteiseltä hiekkamontulta, itse kuljetettuna. Apuna 1 henkilö.
Lattia valu talkoilla. Apuna 6 henkilöä.
Rungon pystyttäminen. Apuna 2 henkilöä.
Seinien eristäminen ja vuorilaudoituksen tekeminen. Ei apulaista.
Sisäpintojen tekeminen. Apuna 1 henkilö.

Rakennuksen valmistumiseen osallistuneet myös soveltuvissa työvaiheissa naapurustoon kuuluvat LVI-, sähkö- ja putkiasentajat.


Lasketaanpa:

Runkopuiden tekeminen vaatii metsurin taitoja, verrataan siis metsurin toimenkuvaan ja palkkaan, vähennetään epäpätevyyslisä. Apuna 1 henkilö. Laskennalliset työtunnit puumäärälle n. 40 h x 3

Kaivuutyöt vaatii maansiirtotyöläisen taitoja, verrataan kaivinkonekuskin palkkaan, vähennetään epäpätevyyslisä. Laskennalliset työtunnit n 36 h x 2.

Maa-aineksen kuljettaminen vaatii kuljetustyöntekijän taitoja. Verrataan kuorma-auton kuljettajan palkkaan. Apuna 1 henkilö. Laskennalliset työtunnit n. 6 h x 2

Lattiavalu vaatii muurarin taitoja. Verrataan siis muurarin palkkaan. Apuna 6 henkilöä. Laskennalliset työtunnit 12 h x 7

Rungon pystyttämiseen vaaditaan timpurin taitoja. Verrataan timpurin palkkaan. Apuna 2 henkilöä. Laskennalliset työtunnit 8 h x 3

Seinien eristämiseen vaaditaan talonrakentajan taitoja. Verrataan talonrakentajan palkkaan. Yksin tehtynä laskennallisten työtuntien määrä kasvaa. Laskennalliset työtunnit n. 77 h

Sisäpintojen tekemiseen vaaditaan timpurin tai talonrakentajan taitoja. Verrataan näiden toimien palkan keskiarvoon. Laskennalliset työtunnit 55 h x 2

Sähkö-, LVI-, ja putkiasennukset vaativat erityisammattitaitoa joten näiden laskennallinen arvo on huomattavasti suurempi. Käytetään laskentaperusteena palkkojen keskiarvoa. Laskennalliset työtunnit 24 h x 3


Yhteenlaskua vaikkapa 25 e tuntipalkalla homman nopeuttamiseksi:

Metsuri 40 x 3 = 120 x 25 €= 3000 €
Kaivinkone 36 x 2= 72 x 25 €= 1875 €
Kuorma-auton kuljettaja 6 x 2= 12 x 25 €= 300 €
Muurari 12 x 7= 84 x 25 €= 2100 €
Timpuri 8 x 3= 24 x 25 €= 600 €
Talonrakentaja 77 x 25 €= 1925€
Sähkö. LVI ja putkiasentajat 24 x 3= 72 x 25 €= 1800 €


Eli summaten: Maksamatta jääneet palkat = Verohyödynalaiset palkkiot joita ei ole suoritettu talkooluonteen takia. Yhteensä: 11600

Tästä laskien maltillisen 20% verotuksen mukaisesti maksettavaa siis jäisi tilittämättömän verohyödyn muodossa: 20%*11600 eli 2320 €

Kyllä tällä harmaa työ saadaan lakkaamaan. Niin kyllä kaikki muukin työ.
Mielenkiintoinen tilastotieto on muutenkin se että korjausrakentamisen osuus kaikesta rakentamisessa on Suomessa 50 %, kun vastaavasti luku on Ruotsissa 60% ja Norjassa 70 %. Mitenköhän tämän käy sitten jatkossa?

Aina kaikkia päätöksiä ei ymmärrä, tai sitten ymmärtää hieman liian monelta kantilta.

'
'

perjantai 31. tammikuuta 2014

Mietteitä lakeuden laidalta II

Elämä on heitellyt tässä viimeisimpien kirjoituksieni aikana ja olen saanut hyvin aikaa tutkia asioita monelta näkökulmalta ja tutustua yhteiskuntamme moninaisiin ilmiöihin aivan uudesta vinkkelistä.

Onnistuin elämään hetkisen tässä välissä pääkaupunkiseudullamme ja havaitsin itsekin kuinka helppo on sokaistua palveluiden ja vaihtoehtojen tarjonnan paljoudesta.
Tätä pohjaa vasten olenkin pohtinut paljon päätöksentekoamme, niitä suuria suuntaviivoja joita vedellään päivittäin Arkadianmäellä. Olen useassa eri kirjoituksessani ihmetellyt päättäjien "toimintaympäristösokeutta" mutta omakohtaiseen kokemukseeni perustuen olen tullut siihen tulokseen ettei kyse ole viallisesta tulkinnasta vaan toimintaympäristö on vaan täysin toisenlainen kuin se ympäristö johon päätöksentekoa kohdennetaan.

Kuitenkin mielestäni ihmisillä jotka tekevät päätöksiä koko Suomen kattavasti tulisi olla laajempikantainen lähestymiskulma päätöksiinsä, sillä tällä hetkellä näytää siltä että päätöksentekijät keskittävät kaikki päätöksensä asutuskeskuksia tukiakseen.

Ohessa kaksi täysin autenttista ajankuvaa:

"Mies herää aikaisin aamulla viileässä asunnossaan, lämpö on taas päässyt pakenemaan lattian kautta pakkasen noustessa, ja ryhtyy suunnittelemaan päiväänsä. Hän käy pikaisessa suihkussa lämpimän veden ollessa vähissä ja pukeutuu villakerrastoonsa, työhaalareihin ja toppatakkiin, päähänsä hän vetää karvalakin ja käteensä lämpimät kintaat suunnaten lumitöihin. Lumitöiden aluksi hän virittää autoon lämmitysroikan paikalleen ja tarkistaa että virta kulkee varmasti. Tämän jälkeen hän kolailee kaikessa rauhassa pitkän pihatien ja palaa lämmittelemään tupaansa. Hän tarkastaa että sulamaansa ottamat lihat alkavat olemaan siinä tilassa että ne voidaan illemmalla syödä. Samalla hän suunnittelee seuraavan päivän ruoan ja nostaa pakastimestaan jääkaapin puolelle sulamaan uudet ruokatarvikkeet. Mies käy uudestaan pikaisessa suihkussa, nyt vesi on jo täysin kylmää. Hän keittää kahvit ja pukeutuu työvaatteisiinsa, kauluspaitaan ja suoriin housuihinsa, kravatti saa jäädä vielä taskuun ettei se sotkeutuisi ellei auto käynnisty.

Mies herättelee vaimonsa lähtöpuuhissaan jotta vaimo ehtii koulukyydin mukana kaupungille, huomenna tämä ei enää pääsisi mihinkään ilman autoa viikonlopun saapuessa.
Mies vetää karvalakin tiukasti päähänsä ja pukeutuu paksuun untuvatakkiinsa. Mies ajelee kaikessa rauhassa tottuneesti töihinsä, matka kestää 45 minuuttia ja 15 minuuttia on varattu aina arvaamattomiin tilanteisiin. Kello lyö 8 ja mies aloittaa työt.

Töiden jälkeen mies on lupautunut käymään kaupassa, on taas toinen päivä kuukaudesta kun hänen on se tehtävä, vaimo hoitaa maidon ja voin ostamisen talouteen ja miehelle jää sitten loput. Mies saa kauppaostoksensa tehtyä ja suuntaa kotiin takakontti täynnä lihaa, pakastekasviksia ja vihanneksia. Samaan aikaan miehen vaimo soittaa ja ilmoittaa myöhästyneensä bussista. Mies muuttaa reittiään ja käy hakemassa vaimonsa kyytiin, julkisilla tämä pääsisi seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä iltapäivästä kotiin ja taksikin maksaa kauheasti.

Kotiin päästyään mies käy vaihtamassa vaatteet, kantaa ostokset sisälle joita vaimo käy purkamaan ja suuntaa tiensä puukuuriin. Hyvän tovin pilkottuaan puita ja kannettuaan niitä sisään hän pääsee aloittamaan takkojen sytyttämisen. Tänään on vuorossa leivinuunin lämmittäminenkin sillä kauppaostosten mukana on tullut myös jauhoja, aika leipoa leipää. Takkatulen räiskyessä mies toteaa tänä iltana käytävän lämpimässä suihkussa ja taitaapa lämmittää vielä saunankin kun saa otettua tuoreet leivät ulos uunista."


Samaan aikaan toisaalla.

"Mies heräilee huoneistossaan manaillen asunto-osakeyhtiönsä säästökuuria, pikainen vilkaisu mittariin ja, 21 astetta sisälämpötila, "mitä pelleilyä" mies miettii ja kiiruhtaa suihkuun, suihkukaapin ovi reistailee taas mutta mies saa käytyä nopeasti suihkussa. Hän laittaa kahvin kiehumaan ja pukeutuu töitä varten kauluspaitaan ja suoriin housuihin, erityisesti hän panostaa kravaatin valintaan ja hiusten laittamiseen. Mies juo kahvin kaikessa rauhassa, vielä ei kannattaisi lähteä asemalle seisoskelemaan.

Mies hyvästeleeee nukkuvan vaimonsa antamalla hänelle hellän suudelman, pukeutuu pitkään päälistakkiinsa ja lähtee käveleään metroassemalle, matkalla mielessään manaten kaupungin aurauskaluston hitautta "kello on kuitenkin jo 7:30, eikö ne saakeli opi koskaan? Suurin osa ihmisistä on kuitenkin juuri menossa töihin ja kengäthän tässä kastuu". Aamuinen viivyttely kostautuu ja miehen metro ehtii mennä miehen katsellessa sen perävaloja. Mies manailee mielessään koko 15 minuutin ajan jota hän odottaa seuraavaa metroa.
Kello lyö 8 ja mies aloittaa työskentelyn työpaikallaan myöhästyen 10 minuuttia metrossa tapahtuneen laskuvirheen vuoksi.
Töiden jälkeen mies kävelee metrolle käyden välissä kaupasta hakemassa salaattitarpeet, vaimo ilmoitti ostaneensa päivän ruuan ja tuoretta leipää.
Mies kotiutuu ja alkaa vaimonsa kanssa asettelemaan ruokaa pöytään ja suunnittelemaan loppuiltaa kodin lämmössä"


Miten näistä lähtökohdista pystytään tekemään toisiaan palvelevia päätöksiä mikäli ympäristön annetaan vaikuttaa päätöksentekoon?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Eilisen päivän keksintöjä

Huomaan jääneeni miettimään kehitysyhteiskuntamme etenemistä hyvin laajalla mittakaavalla. Kun tarkastelemme maailmanhistoriamme aikana tehtyjä keksintöjä niin suurin osa niistä eittämättä keskittyvät viimeisen 200 vuoden ajalle. Tästä johtuukin se että tällä hetkellä teknologista tarjontaa on saatavilla ylenpalttisesti.

Nykyään jäädään odottamaan "sitä uutta mallia" teknologiasta ja mikäli tätä ei tule niin kyseinen tuotemerkki vaipuu nopeasti unholaan. Tässäkin toki löytyy muutama esimerrki joissa poikkeus vahvistaa säännön kuten esimerkiksi Apple, mutta nyt tämäkin alkaa olemaan jo hyvin kulunut valmistaja. Olemme tottuneet teknologian nopeaan kehitykseen ja ylenpalttiseen paremmuuden tarjonnan käsitteeseen. Usein uudempi innovaatio tai tuotteen uudempi malli houkuttaa olematta kuitenkaan oleellisesti parempi kuin edellinen.

Miksi?

Mielestäni vastaus piilee siinä että meidät on totutettu tähän ja osittain jopa tietoisesti.

1965 ennustettiin tietokoneiden laskutehojen kaksinkertaistuvan 18 kuukaudessa, tämäkään ei ole riittänyt vaan prosessointiteho on tasaisesti nelinkertaistunut vuodessa 1975 lähtien. Ja mitä tällä on tuotettu? Entistä nopeampia tietokoneita.

Verrattaen viime vuosisadan alkuvuosiin on aikamme mielestäni hyvin yksitoikkoista. Prosessointitehot kasvavat kyllä ja entistä parempia sovelluksia kehitetään mutta kuinka monta kertaa saman keksinnön pystyy keksimään uudelleen jotta tämä olisi vielä houkutteleva? Eikö meille oikeastaan riitä mikään?

Nykymaailmassa tuntuu että kaiken tulisi olla kokoajan nopeampaa, parempaa, vahvempaa ja turvallisempaa. Myöskin tuntuu että kun markkinoille tulee tuote tai palvelu joka täyttää näitä tarpeitamme niin se tekee aikaisemmat tuotteet ja palvelut tarpeettomiksi. Kuinka monta kertaa pyörä voidaan keksiä uusiksi?

Tämän väitänkin olevan juurikin tuota markkinoinnin ja keinotekoisen tarpeen luomisen tuottamaa teknologiakaipuuta. Jos aikaisemmin kykenimme maksamaan laskumme ja hoitamaan internetistä tarvitsemamme tiedonhaun 166mhz kellotaajuudella niin miksi meille nyt on oleellista ja tarpeen vaihtaa 4,2 ghz tietokoneemme 5,2 ghz:n tehokkuuteen? Saatikka puhelinta viimeisimpään malliin vaikkei edellisessä oikeastaan mitään vikaa olekkaan. Meille on myyty suuressa mittakaavassa ajatus siitä että teknologian mukana tulee pysyä, ja mukana siinä pysyy pitämällä varustuksen ja käyttämänsä palvelut kunnossa.

Useat liikemaailman menestyneimmistä ihmisistä ovat kuitenkin todenneet että parhaan työskentelytehon saavuttaa sillä ettei jokaiseen teknologian oikkuun reagoi. Uuden käyttöliittymän opetteluun menevän ajan voi käyttää tehokkaasti jo osaamansa käyttöjärjestelmän soveltamiseen työssä. Myöskin huomionarvoinen seikka on se että varsinaisesti "kelkasta tippumisen" mahdollisutta ei ole, nykyisellään mikäli sivuuttaa jonkin ilmiön tai tuotteen ei hätää ole, seuraava on jo tulossa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Facebook. Maailmanlaajuinen sosiaalinen verkosto. Ensimmäinen onnistunut järjestelmä tällaisesta palvelusta. Väitän vahvasti ettei viimeinen.

Väitänkin että viimeisen 40 vuoden aikana olemme keskittyneet keksimään eilispäivän keksintöjä ja luomaan niille keinotekoisen tarpeen. Sen saman tarpeen joka aiemmin oli keksinnöillä jotka todella palvelivat olemassaolevia tarpeita, kuten puhelin, sähkö ja moottorikäyttöiset kulkuvälineet.
Ihmisillä on aina tarve parantamiseen ja helpomman arjen luomiseen mutta nykymaailmassa meille on syötetty sellainen kuva että eilispäivän tuotteet ja palvelut ovat riittämättömiä nykypäivän tarpeisiin vaikka ne todellisuudessa ovatkin eilispäivän keksintöjä joita on vain paranneltu.

Huomaan pohtivani sitä milloin viimeksi on keksitty jotakin todella uutta? 1890 esitettiin valistuneita oletuksia solujen olemassaolosta. 1935 keskusteltiin "henkilökohtaisen tunnistetiedon olemassaolosta" - Dna, näihin aikoihin keksittiin lentokoneet, puhelin ,tietokoneet joukkoviestintä ja luotiin uudestaan sosiaalisuuden käsite digitaaliseen maailmaan. Mitä uutta on lähiaikoina keksitty?