perjantai 31. tammikuuta 2014

Mietteitä lakeuden laidalta II

Elämä on heitellyt tässä viimeisimpien kirjoituksieni aikana ja olen saanut hyvin aikaa tutkia asioita monelta näkökulmalta ja tutustua yhteiskuntamme moninaisiin ilmiöihin aivan uudesta vinkkelistä.

Onnistuin elämään hetkisen tässä välissä pääkaupunkiseudullamme ja havaitsin itsekin kuinka helppo on sokaistua palveluiden ja vaihtoehtojen tarjonnan paljoudesta.
Tätä pohjaa vasten olenkin pohtinut paljon päätöksentekoamme, niitä suuria suuntaviivoja joita vedellään päivittäin Arkadianmäellä. Olen useassa eri kirjoituksessani ihmetellyt päättäjien "toimintaympäristösokeutta" mutta omakohtaiseen kokemukseeni perustuen olen tullut siihen tulokseen ettei kyse ole viallisesta tulkinnasta vaan toimintaympäristö on vaan täysin toisenlainen kuin se ympäristö johon päätöksentekoa kohdennetaan.

Kuitenkin mielestäni ihmisillä jotka tekevät päätöksiä koko Suomen kattavasti tulisi olla laajempikantainen lähestymiskulma päätöksiinsä, sillä tällä hetkellä näytää siltä että päätöksentekijät keskittävät kaikki päätöksensä asutuskeskuksia tukiakseen.

Ohessa kaksi täysin autenttista ajankuvaa:

"Mies herää aikaisin aamulla viileässä asunnossaan, lämpö on taas päässyt pakenemaan lattian kautta pakkasen noustessa, ja ryhtyy suunnittelemaan päiväänsä. Hän käy pikaisessa suihkussa lämpimän veden ollessa vähissä ja pukeutuu villakerrastoonsa, työhaalareihin ja toppatakkiin, päähänsä hän vetää karvalakin ja käteensä lämpimät kintaat suunnaten lumitöihin. Lumitöiden aluksi hän virittää autoon lämmitysroikan paikalleen ja tarkistaa että virta kulkee varmasti. Tämän jälkeen hän kolailee kaikessa rauhassa pitkän pihatien ja palaa lämmittelemään tupaansa. Hän tarkastaa että sulamaansa ottamat lihat alkavat olemaan siinä tilassa että ne voidaan illemmalla syödä. Samalla hän suunnittelee seuraavan päivän ruoan ja nostaa pakastimestaan jääkaapin puolelle sulamaan uudet ruokatarvikkeet. Mies käy uudestaan pikaisessa suihkussa, nyt vesi on jo täysin kylmää. Hän keittää kahvit ja pukeutuu työvaatteisiinsa, kauluspaitaan ja suoriin housuihinsa, kravatti saa jäädä vielä taskuun ettei se sotkeutuisi ellei auto käynnisty.

Mies herättelee vaimonsa lähtöpuuhissaan jotta vaimo ehtii koulukyydin mukana kaupungille, huomenna tämä ei enää pääsisi mihinkään ilman autoa viikonlopun saapuessa.
Mies vetää karvalakin tiukasti päähänsä ja pukeutuu paksuun untuvatakkiinsa. Mies ajelee kaikessa rauhassa tottuneesti töihinsä, matka kestää 45 minuuttia ja 15 minuuttia on varattu aina arvaamattomiin tilanteisiin. Kello lyö 8 ja mies aloittaa työt.

Töiden jälkeen mies on lupautunut käymään kaupassa, on taas toinen päivä kuukaudesta kun hänen on se tehtävä, vaimo hoitaa maidon ja voin ostamisen talouteen ja miehelle jää sitten loput. Mies saa kauppaostoksensa tehtyä ja suuntaa kotiin takakontti täynnä lihaa, pakastekasviksia ja vihanneksia. Samaan aikaan miehen vaimo soittaa ja ilmoittaa myöhästyneensä bussista. Mies muuttaa reittiään ja käy hakemassa vaimonsa kyytiin, julkisilla tämä pääsisi seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä iltapäivästä kotiin ja taksikin maksaa kauheasti.

Kotiin päästyään mies käy vaihtamassa vaatteet, kantaa ostokset sisälle joita vaimo käy purkamaan ja suuntaa tiensä puukuuriin. Hyvän tovin pilkottuaan puita ja kannettuaan niitä sisään hän pääsee aloittamaan takkojen sytyttämisen. Tänään on vuorossa leivinuunin lämmittäminenkin sillä kauppaostosten mukana on tullut myös jauhoja, aika leipoa leipää. Takkatulen räiskyessä mies toteaa tänä iltana käytävän lämpimässä suihkussa ja taitaapa lämmittää vielä saunankin kun saa otettua tuoreet leivät ulos uunista."


Samaan aikaan toisaalla.

"Mies heräilee huoneistossaan manaillen asunto-osakeyhtiönsä säästökuuria, pikainen vilkaisu mittariin ja, 21 astetta sisälämpötila, "mitä pelleilyä" mies miettii ja kiiruhtaa suihkuun, suihkukaapin ovi reistailee taas mutta mies saa käytyä nopeasti suihkussa. Hän laittaa kahvin kiehumaan ja pukeutuu töitä varten kauluspaitaan ja suoriin housuihin, erityisesti hän panostaa kravaatin valintaan ja hiusten laittamiseen. Mies juo kahvin kaikessa rauhassa, vielä ei kannattaisi lähteä asemalle seisoskelemaan.

Mies hyvästeleeee nukkuvan vaimonsa antamalla hänelle hellän suudelman, pukeutuu pitkään päälistakkiinsa ja lähtee käveleään metroassemalle, matkalla mielessään manaten kaupungin aurauskaluston hitautta "kello on kuitenkin jo 7:30, eikö ne saakeli opi koskaan? Suurin osa ihmisistä on kuitenkin juuri menossa töihin ja kengäthän tässä kastuu". Aamuinen viivyttely kostautuu ja miehen metro ehtii mennä miehen katsellessa sen perävaloja. Mies manailee mielessään koko 15 minuutin ajan jota hän odottaa seuraavaa metroa.
Kello lyö 8 ja mies aloittaa työskentelyn työpaikallaan myöhästyen 10 minuuttia metrossa tapahtuneen laskuvirheen vuoksi.
Töiden jälkeen mies kävelee metrolle käyden välissä kaupasta hakemassa salaattitarpeet, vaimo ilmoitti ostaneensa päivän ruuan ja tuoretta leipää.
Mies kotiutuu ja alkaa vaimonsa kanssa asettelemaan ruokaa pöytään ja suunnittelemaan loppuiltaa kodin lämmössä"


Miten näistä lähtökohdista pystytään tekemään toisiaan palvelevia päätöksiä mikäli ympäristön annetaan vaikuttaa päätöksentekoon?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Eilisen päivän keksintöjä

Huomaan jääneeni miettimään kehitysyhteiskuntamme etenemistä hyvin laajalla mittakaavalla. Kun tarkastelemme maailmanhistoriamme aikana tehtyjä keksintöjä niin suurin osa niistä eittämättä keskittyvät viimeisen 200 vuoden ajalle. Tästä johtuukin se että tällä hetkellä teknologista tarjontaa on saatavilla ylenpalttisesti.

Nykyään jäädään odottamaan "sitä uutta mallia" teknologiasta ja mikäli tätä ei tule niin kyseinen tuotemerkki vaipuu nopeasti unholaan. Tässäkin toki löytyy muutama esimerrki joissa poikkeus vahvistaa säännön kuten esimerkiksi Apple, mutta nyt tämäkin alkaa olemaan jo hyvin kulunut valmistaja. Olemme tottuneet teknologian nopeaan kehitykseen ja ylenpalttiseen paremmuuden tarjonnan käsitteeseen. Usein uudempi innovaatio tai tuotteen uudempi malli houkuttaa olematta kuitenkaan oleellisesti parempi kuin edellinen.

Miksi?

Mielestäni vastaus piilee siinä että meidät on totutettu tähän ja osittain jopa tietoisesti.

1965 ennustettiin tietokoneiden laskutehojen kaksinkertaistuvan 18 kuukaudessa, tämäkään ei ole riittänyt vaan prosessointiteho on tasaisesti nelinkertaistunut vuodessa 1975 lähtien. Ja mitä tällä on tuotettu? Entistä nopeampia tietokoneita.

Verrattaen viime vuosisadan alkuvuosiin on aikamme mielestäni hyvin yksitoikkoista. Prosessointitehot kasvavat kyllä ja entistä parempia sovelluksia kehitetään mutta kuinka monta kertaa saman keksinnön pystyy keksimään uudelleen jotta tämä olisi vielä houkutteleva? Eikö meille oikeastaan riitä mikään?

Nykymaailmassa tuntuu että kaiken tulisi olla kokoajan nopeampaa, parempaa, vahvempaa ja turvallisempaa. Myöskin tuntuu että kun markkinoille tulee tuote tai palvelu joka täyttää näitä tarpeitamme niin se tekee aikaisemmat tuotteet ja palvelut tarpeettomiksi. Kuinka monta kertaa pyörä voidaan keksiä uusiksi?

Tämän väitänkin olevan juurikin tuota markkinoinnin ja keinotekoisen tarpeen luomisen tuottamaa teknologiakaipuuta. Jos aikaisemmin kykenimme maksamaan laskumme ja hoitamaan internetistä tarvitsemamme tiedonhaun 166mhz kellotaajuudella niin miksi meille nyt on oleellista ja tarpeen vaihtaa 4,2 ghz tietokoneemme 5,2 ghz:n tehokkuuteen? Saatikka puhelinta viimeisimpään malliin vaikkei edellisessä oikeastaan mitään vikaa olekkaan. Meille on myyty suuressa mittakaavassa ajatus siitä että teknologian mukana tulee pysyä, ja mukana siinä pysyy pitämällä varustuksen ja käyttämänsä palvelut kunnossa.

Useat liikemaailman menestyneimmistä ihmisistä ovat kuitenkin todenneet että parhaan työskentelytehon saavuttaa sillä ettei jokaiseen teknologian oikkuun reagoi. Uuden käyttöliittymän opetteluun menevän ajan voi käyttää tehokkaasti jo osaamansa käyttöjärjestelmän soveltamiseen työssä. Myöskin huomionarvoinen seikka on se että varsinaisesti "kelkasta tippumisen" mahdollisutta ei ole, nykyisellään mikäli sivuuttaa jonkin ilmiön tai tuotteen ei hätää ole, seuraava on jo tulossa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Facebook. Maailmanlaajuinen sosiaalinen verkosto. Ensimmäinen onnistunut järjestelmä tällaisesta palvelusta. Väitän vahvasti ettei viimeinen.

Väitänkin että viimeisen 40 vuoden aikana olemme keskittyneet keksimään eilispäivän keksintöjä ja luomaan niille keinotekoisen tarpeen. Sen saman tarpeen joka aiemmin oli keksinnöillä jotka todella palvelivat olemassaolevia tarpeita, kuten puhelin, sähkö ja moottorikäyttöiset kulkuvälineet.
Ihmisillä on aina tarve parantamiseen ja helpomman arjen luomiseen mutta nykymaailmassa meille on syötetty sellainen kuva että eilispäivän tuotteet ja palvelut ovat riittämättömiä nykypäivän tarpeisiin vaikka ne todellisuudessa ovatkin eilispäivän keksintöjä joita on vain paranneltu.

Huomaan pohtivani sitä milloin viimeksi on keksitty jotakin todella uutta? 1890 esitettiin valistuneita oletuksia solujen olemassaolosta. 1935 keskusteltiin "henkilökohtaisen tunnistetiedon olemassaolosta" - Dna, näihin aikoihin keksittiin lentokoneet, puhelin ,tietokoneet joukkoviestintä ja luotiin uudestaan sosiaalisuuden käsite digitaaliseen maailmaan. Mitä uutta on lähiaikoina keksitty?