perjantai 10. heinäkuuta 2015

Poliittista juoksuhiekkaa

Olen huomannut blogini tyrehtyneen aika lailla olemattomiin sen tosiseikan vuoksi että yhteiskuntamme ilmiöiden tarkastelu on alkanut käynnistämään itsessäni hyvin negatiivisia tuntemuksia. Se että valitsee katsella asioita monen erilaisten "silmälasien" läpi aiheuttaa suuria ristiriitoja.

En koe itse kuuluvani mihinkään tiettyyn poliittisen suuntaukseen, vaan omaksun näkökulmia useista eri poliittisista näkökulmista. Olen toiminut niin työnantajan, rengin, yrittäjän ja tavallisen virkaatekevän tyhjäntoimittajan virassa, lisäksi olen ollut sekä "akateemisesti sivistynyt" että tavallinen juntti. Olen ollut menestyjä, väliinputoaja ja häviäjä. Katselen siis maailmaa ylipäätään hyvin monesta näkökulmasta, ja tämä aiheuttaakin usein hyvin suurta turhautumisen tunnetta erilaisia ilmiöitä tutkiessani. Julkista keskustelua seuratessani olen suurella surulla seurannut vastakkanasettelua jo vuodet. Varsinkin printtimedia on tässä kunnostautunut, pyrkien aina löytämään vastakkaisia näkemyksiä ja esittämään ne mahdollisimman kärjistetyssä valossa. Näin ollen se luo lähtökohtaisesti hyvin haasteellisen aloitustilanteen keskusteluille, tai niiden edetessä vaikeuttaa sovun löytymistä. Politiikassa on aina tietyllä tavalla eletty itseään ylläpitävässä järjestelmässä, ja tätä tarkoitustahan ratkaisujen pitkittyminen tukee vahvasti. Kuitenkaan mikäli tilanteita tutkitaan avoimesti ratkaistavan kysymyksen kannalta näyttäytyvät mielipide-erot usein pelkästään nyanssieroina.

Oman värinsä tähän keskusteluun selkeästi tuo aikamme egoistinen luonne, jokaisen joka haluaa olla jotakin tulee olla esillä, näkyä, ja aiheuttaa keskustelua. Journalismin perusluonne on muuttunut, enää painoarvo ei ole mahdollisimman objektiivisesta ja puolueettomassa tiedottamisessa, vaan nykyisin painaa paljon enemmän yksilölliset havainnot ja nopea julkaisutahti. Journalistit joutuvat joko tietoisesti tai tiedostamattaan valitsemaan näkökantansa ja puolustamaan tätä raivokkaasti, ja mitä enemmän näkökulmat aiheuttavat keskustelua, sitä tunnetumpi kirjoittajasta tulee. Tämä osoittautuukin ajallemme hyvin tyypillisenä, enää painoarvo ei olekaan siiä "mitä" päätetään tai tehdään, vaan "miten se kerrotaan" ja "kuka sen kertoo". Olen itse pohtinut tämän ilmiön yhteyttä informaatioyhteiskuntaamme, nykyisin kaikki tieto on saatavissa muutamassa sekunnissa helposti jokaiselle näyttöpäätteelle. Tämä luo tilanteen jossa varsinaisten faktuaalisten tietojen tiedottaminen alkaa olemaan turhaa. Täytyy siis keskittyä siihen millaisia tulkintoja faktoista on kukakin tehnyt ja kuinka joku toinen näihin suhtautuu jotta asiasta saadaan uutista tai julkista keskustelua aikaiseksi.

Juuri tällainen vastakkainasettelu onkin usein täysin tarpeetonta. Mikäli todella pyrittäisiin muutoksiin jotka parantavat jatkossa elinolojamme tahi ratkaisisivat yhteiskunnallisia kysymyksiä, olisi yhtälöstä kyettävä pudottamaan tämä egoismi pois. Sillä "kuka ja "miten" asia esitetään ei kuuluisi optimaalisessa järjestelmässä olla mitään merkitystä. Vielä vähemmän merkitystä sillä tulisi olla että missä esittäjä on töissä tahi minkä puolueen jäsenkirja hänellä on taskussa. Ympäristömme, sekä fyysinen että sosiaalinen, vaikuttaa tulkintoihmme, mielipiteisiimme ja katsomuksiimme perustavanlaatuisesti. On mielestäni absurdia ajatella että elämänsä kehä kolmosen sisäpuolella asunut ihminen käsittäisi mitä haasteita asettaa asuminen taajamassa jonka keskusta koostuu kaupasta, kirkosta ja paikallisesta metallipajasta. Saatikka että pikkuisessa taajamassa asuva ihminen kykenisi kokemuksen tasolla ymmärtämään elämää sellaisena kuin se ruuhkasuomessa näyttäytyy. Selkeänä esimerkkinä tässä toimii yksityisautoilun verottaminen, ruuhkasuomessa yksityisautoilu on lähinnä ongelma ja hidaste, julkiset kuljettavat luotettavasti ja usein nopeammin perille. Kun taas toisissa paikoissa pelkästään kauppaan liikkuminen vaatii oman auton, ja jos sitä julkista liikennettä jäisi odottamaan, niin nälkä tulisi lopulta.

Päätöksiä tehdessä ja julkista keskustelua viritettäessä tulisi tämä seikka mielestäni tiedostaa. Tällä hetkellä julkisesssa sanassa trendinä on julkaista omia mielipiteitään, tuettuna joillakin hatarilla perusteluilla, kuin ne olisivat absoluuttisia totuuksia.

Olen elämäni varrella tullut huomaamaan ettei absoluuttisia totuuksia ole olemassa, mikäli joku tällaisen laskee suustaan vähänkin isommassa ihmismassassa, nousee tätä haastavia henkilöitä ylös vähintään kolme.

Yhteiskunnastamme on kuollut, mikäli sitä koskaan on ollut, avoin asioiden tutkiminen ja ratkaisujen hakeminen. Julkinen keskustelu ei mielestäni tähtää mihinkään muuhun kuin viihdearvoon ja egoistiseen pönkitykseen.

Kun tutkitaan lähiaikojen painaviakin poliittisia päätöksiä, niin havaitaan että niissä vastakkain asetetut mielipiteet ja näkemykset eivät olleet loppujen lopuksi kovinkaan kaukana toisistaan, mutta siltä ne saatiin kuulostamaan. Se että millä tavoin nykyistä talouspoliittista tilannetta ryhdtään ratkaisemaan on mielestäni pakon sanelemana hyvin homogeenista, säästöjä on pakko tehdä, ja elinkeinoelämää on pakko elvyttää. Se että tällaisen tahtotilan saavuttamiseksi tarvittiin talouden pohjan murentuminen ja yleinen talouskriisi on mielestäni hyvin säälittävää. Vertaisin sitä autolla seinäänpäin ajamiseen jonka jälkeen ryhdyttäisiin miettimään öljyjen kausivaihtoväliä.