tiistai 25. elokuuta 2015

Suomalainen = Häpeä

Olen jo pitkään ihmetellyt sitä kuinka suomalaisen kultturin, kansanperinteen ja identiteetin tuhoamisesta on tehty jo ihan julkisesti hyväksyttävä prosessi. Varsinaisen innostuksen juttuuni poimin tästä blogikirjoituksesta.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että tässä ollaan laajassa mittakaavassa tuuottamassa länsimaisen sivistysvaltion sukeltamista. Kuitenkin olen ihmetellyt seuraavaa asiaa jo hyvin, hyvin pitkään: Miksi suomalaisen identiteetin puolustamisesta on annettu tulla kriminalisoitu toimi?

Lähtökohtaisesti tämä jaksaa ihmetyttää kun tutkii maailman ja kansallisen politiikan sekä multikultturismin suhteita vaikkapa -90 luvulla ja tätä edeltäen. Tällöin mm. Ranska, Venäjä ja Italia ainakin suorittivat varsin "lokeroivaa" kansallispolitiikkaa suhteessa ulkomaihin. Näissä maissa ulkopuolelta tulevien virikkeiden tarjonta oli hyvin seulottua. Kulutushyödykkeisiin tuli olla merkittynä kyseisen maan kielellä kaikki tarvittavat tiedot, muuta kieltä ei ollut. Maininta alkuperäismaasta sai tietenkin olla, mutta siihen se jäikin. Tässä kielen ja kulttuurin suojaamisessa mentiin niin pitkälle että kaikki tv-ohjelmat dubattiin. Ei siksi että ihmiset eivät olisi osanneet lukea vaan siksi että sillä "suojeltiin äidinkielellistä puhtautta". Kulttuurilliset vaikutukset tarkasteltiin aina kohdemaan tarpeiden ja oman kulttuuriperimän kautta.

Mielestäni hyvänä esimerkkinä näyttäytyy juurikin Ranska. Koemme usein samanhenkisyyttä ranskalaisten kanssa sillä olemme kansakuntana kokeneet saman, molemmat ovat olleet ylivoimaisen vastustajan ikeen alla ja molemmat ovat selvinneet tästä. Kuitenkin merkittävää mielestäni on se mitä tapahtui vuosikymmeniä tämän jälkeen. Edelleenkin kun törmää ranskalaiseen ihmiseen ja puheeksi tulee hänen kansallisuutensa, niin sillä hetkellä puheen taustalle nousee sinivalkoiset röyhelöt, kultaiset kokardit ja ylpeys. Tämän jälkeen kuuluu "Olen ranskalainen"

Suomalaiset ovat nuijittu olemaan omasta olemassaolostaan pahoillaan, ja nuijiminen jatkuu edelleen. Jotenkin se että Suomi ryhtyisi aktiivisesti suojelemaan suvereeniuttaan itsenäisenä valtiona, kuulostaa heti sulkeutuneisuudelta ja vähintään tuomittavalta. Päätöksien ja toimintojen perustemista "suomalaiseen perinteeseen" katsotaan lähtökohtaisesti vinoon.

Suomalaisen tulisi olla globaali, maailmankansalainen, hyväksyvä, tuomitsematon ja ymmärtää olevansa vain mitättömän pieni tekijä asioiden suuressa mittakaavassa.

Kuitenkin vastavirtaan uiden liitän tähän muistutuksen sanana siitä mitä koen että nimenomaisesti Suomen ansiolistalle osuvan:

Olemme olleet turkistuotannon teollisuusmahti euroopassa.
Olemme selvinneet Ruotsin vallan alla.
Ruotsin suurvallan perusta, kevyt ratsuväki oli suomalainen.
Olemme selviytyneet Venäjän vallan alla.
Molempien valtakausien aikana olemme säilyttäneet oman kielemme.
Venäjän vallan aikaisen kulttuurin ja kielen puhdistuskamppanjasta huolimatta säilytimme omamme.
Olemme selviytyneet taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan huonoilla varusteilla ja heikolla huoltoketjulla.
Omaamme valtavan määrän suomalaista perinnettä.
Omaamme oman kansalliseepoksen.
Olemme kriisi toisensa jälkeen nousseet.
Olemme kyenneet sopeutumaan, lähtemään toisten valtioiden alueelle töihin ja palanneet taas jälleenrakentamaan kotimaatamme.
Olemme teollistuneet tehokkaimmin modernin maailman aikaan, ja nousseet agraarivaltiosta hyvinvointivaltioksi sadassa vuodessa.
Olemme oppineet tulemaan toimeen, ja loistamaan sillä mitä meillä on.
Olemme edenneet maailmanpolitiikassa lilliputtivaltiosta näkyväksi toimijaksi.
Olemme oppineet selviytymään suomalaisina.

Joudun tätä lukiessa muistuttamaan kyllä itselleni, minun tulisi hävetä, olenhan minä suomalainen varautunut tuppisuinen jäärä.

perjantai 21. elokuuta 2015

Valikoiva totuus, todisteluista huolimatta.

Huomioni kiinnittyi seuraavaan juttuun.

Jutussa käsitellään mielestäni virkistävän objektiivisesti todellisuuden määräytymisen käsitettä ja sitä miksi toisten tuottama todellisuus näyttäytyy meille ajoittain hyvinkin kummallisena.

Mielestäni tällainen asioiden, ajatusten ja toimintamallien aktiivinen kyseenalaistaminen tulisi olla osa jokapäiväistä toimintaamme, mutta tietyissä yhteyksissä olen havainnut tämän puutteen joko vaadittavaksi ominaisuudeksi tai kiireellä hankittavaksi taidoksi. Nämä yhteydet ovat politiikka ja media.

Maahanmuuttopolitiikkamme on hyvä esimerkki siitä kuinka yritetään väkisin pitää kiinni ideologiasta joka ei toimi, joka on todistettu ettei se toimi, ja johon uppoaa tuhoton määrä rahaa. Tätä vääristynyttä todellisuutta, jossa maahanmuuttopolitiikka siis tuottaa hyviä lopputuloksia, pitävät yllä kaikkein äänekkäimmät poliitikot, ne joiden nimi ilmestyy lehteen joka kerta kun syntyy kohahduttava aihe, joka jollain tapaa saadaan käännettyä liittyväksi aiheeseen. Luonnollisesti kovaääniseen julistamiseen osallistuu myös media. Tätä julistusten, paheksunnan ja määrittelyn piirileikkiä on jatkettu jo niin pitkään että useampi poliitikko ja median edustajien sukupolvi on vaihtunut välissä ja toiminnasta on tullut jo arvo sinänsä. Tämän tuotetun todellisuuden haastaminen, vaikka faktuaalilla tiedollakin on saanut lähes uskonnon omaisia piirteitä.

Oikean määrittelevät Todellisen Tietoisuuden omaavat Viranhaltijat, ja media toimii heidän äänitorvenaan sekä henkivartioinaan.

Edelleenkään en omaa utopiaa siitä etteikö edustajistossamme olisi älykkäitä ihmisiä, mutta älykkyys ja kyky toimia eivät usein osu yksiin. Suurin osa edustajistomme ajamista päätöksistä, toiminnoista ja uudistuksista ovat prosesseja jotka on käynnistetty kauan aiemmin, ja mahdollisesti jossain hyvin kaukana. Kuitenkin tämä luo tilanteen jossa nykyisten poliitikkojen on vain taivuttava ja toteltava aikaisemmin tehtyjä päätöksiä, koska koneiston seisauttaminen tarkoittaisi sitä että jouduttaisiin myöntämään toiminnan toimimattomuus, sen ylläpitoon käytettyjen perustelujen valheellisuus ja ne kaikki ristiriidat joita toiminnan ylläpitäminen ja puolustaminen ovat luoneet.

Media on perinteisesti ollut objektiivinen tarkkailija, mutta viimeisen vuosikymmenten aikana mediasta on kehittynyt täysin itsenäinen toimija, vailla valvontaa tahi ohjenuoria. On olemassa ohjeistus "hyvästä journalismista", mutta tämä määritelmä on jäänyt ajan jalkoihin. Sitä luodessa ei mietitty sitä että median edustajatikin pystyisivät valitsemaan totuuden ja etsimään sille perusteluja. Aikoinaan ei uskottu tilanteeseen jossa yksittäinen reportteri pystyisi julkaisemaan käytännössä mitä tahansa. Aikoinaan jokainen juttu tarkastettiin vähintään kahteen kertaan ennen painamista useammasta näkökulmasta. Nopean tiedon aikakautena median edustajatkin siis valitsevat totuutensa ja tekevät töitään tämän perusteella.

Tämä nostaakin pelottavia ajatuksia tajunnan laitamille: Mikäli edustajistomme todellisuus on eriävä meidän todellisuutemme kanssa niin mitä he saattavat tehdä? Ja mikäli median edustajisto valitsee totuuden mistä uutiset tehdään niin mihin katoaa yksilöllinen valinnanvapaus? Mitä tapahtuu tavallisen kansalaisen oikeudelle valita oma totuutensa?

perjantai 14. elokuuta 2015

Veroja, kenen selkänahasta?

Olen kovasti yrittänyt pitää nokkaani erossa veroaiheista, ei siksi että ne varsin tasapuolisesti tai kovinkaan hyvin menisivät, vaan jokaisessa uudessa verouudistuksessa tuntuu maksaja löytyvän tietystä suunnasta.

Verouudistuksia mietittäessä tulisi mielestäni ottaa laajemmassa mittakaavassa huomioon maakunnallisten ja asuinpaikan mukaan määriteltävien verohaittojen syntyminen.

Mielenkiintoista näkökulmaa antaa mm. seuraava juttu jonka mukaan tässähän pitäisi suurimman osan palkansaajista ruveta saamaan näppiin enemmän rahaa kuin aikaisemmin. Tämähän on vallan miellyttävä ajatus siitä että näin rahaa siis jää enemmän kiertoon ja tämä tarkoittaa hyvää myös kansantaloudelle kokonaisuudessaan, luoden uusia työpaikkoja ja tarjoten mahdollisuutta nykyisille yrityksille menestyä.

Niin siis tältä se saadaan kuulostamaan.

Voihan se toki ollakin että se jossakin todella toteutuu noin, mutta tarkastellaanpas sitä todellisuutta että ketkä taasen hyötyvät näistäkin verouudistuksista.

Perustan juttuni näihin perusteisiin.

Aikaisemman linkin perusteella ostovoima nousee verotuksen helpottuessa pieni ja keskituloisilla. Mutta kokonaisuudessaan laskettavan verotustaakan määrä ei helpota ainakaan pieni ja keskituloisilla.

Asuntolainojen korkovähennystä pienennetään jatkuvasti, tarkoituksena onkin lakkauttaa se lopulta kokonaan.

Kiinteistöveron ylä- ja alarajoja korotetaan, joka aiheuttaa lisäkustannuksia asunnonomistajille.

Ajoneuvoveroa ja autoveroa kiristetään, joka aiheuttaa lisäkustannuksia julkisen liikenteen ulkopuoliselle kansanosalle.

Lämmityspolttonesteiden verotusta kiristetään, joka aiheuttaa lisäkustannuksia näiden kuluttajille, eli yrityksille, ja asunnonomistajille.

Tupakkaveroa korotetaan niin että jokaisen tupakka-askin hinta nousee keskimäärin 2 euroa.

Myöntää täytyy että tuota listaa tarkastellessa alkaa pikkuhiljaa veri kiertämään taas väärään suuntaan.

Niin kuin aikaisemmissakin verotuspäätöksissä, niin myös tässä kajotaan omistamisen demonisoitavaan ominaisuuteen. Aikaisemmin on keksitty uusi vero, metsävero, aikaisemmin on nostettu kiinteistöveroa, aikaisemmin on pienennetty kilometrivähennystä, aikaisemmin on korotettu perusveroa "syrjäseutuperustein" - palveluiden järjestäminen sinne perusteltiin kalliimmaksi, aikaisemmin on nostettu autoveroa, polttonesteveroa ja jätemaksuja. Aikaisemmin on myös luotu jätevesiasetus joka aiheutti kymmenien tuhansien eurojen laskuja omakotitalo-omistajille.

Toki täytyy verouudistuksesta myös tonkia hyviä asioita esiin:

Kotitalousvähennyksen korottaminen ja ikääntyneiden hoitopalveluiden sisällyttäminen tähän on aidosti positiivinen asia, tällaista uudistusta, jossa etuutta lisättäisiin ei ole tehty todella pitkään aikaan.

Yritysverotuksessa otetaan käyttöön yrittäjävähennys, tämä tuo vihdoin pientä liennytystä siihen suuntaan että yrittäminen saattaa silti joskus olla kannattavaa maassamme.

Perintöverotusta lievennetään, tämä on jo kauan ollut tuloillaan, ei siksi että siihen olisi jokin taho ollut asia ajamassa vaan siksi että koko vero on yksinkertaisesti mielestäni älytön. Verossa koko elämänsä omaisuuden hankkimiseen käyttänyt ihminen on maksanut verot kaikesta jolla on omaisuutensa hankkinut, sitten ihminen joka perii hänet maksaa kaikesta tuosta verovelattomaksi hankitusta omaisuudesta vielä verot, todennäköisesti lainalla, jonka hän maksaa työllään josta hän maksaa taas verot.

Kuka tästäkin verouudistuksesta aidosti taas hyötyy?

Väittäisin että eniten hyötyy sellainen yksilö jolla ei ole asuntolainaa, joka asuu kaukolämpöalueella, joka ei omista omaa asuntoaan ja jolla ei ole omaa autoa.

Mitä jää häviäjien puolelle?

Omakotitalon omaava, haja-asutusalueella asuva työssäkäyvä ihminen joka tarvitsee autoa päivittäiseen liikkumiseen.

Ja kun tuijottaa, edes hetken Suomen karttaa niin hiipii mieleen nopeasti epäilys siitä että kenen intressejä tällaisilla päätöksillä oikeasti ajetaan?




keskiviikko 12. elokuuta 2015

Julkinen junttilauma

Perussuomalaiset ovat hiipineet viimeisen vuosikymmenen aikana maamme poliittiselle temmellyskentälle, varkain, salakavalasti ja kumartamatta Kolmelle Suurelle. Tämä on aiheuttanut useissa piireissä mielipahaa ja epäilystä siitä että ovatko perussuomalaiset oikeasti tajunneet olevansa lähtökohtaisesti väärässä tuodessaan tarpeetonta valinnan varaa täydelliseen järjestelmään.

Olen seurannut perussuomalaisten nousua maamme politiikkaan ensin huvittuneena. En siis siksi että heidän ajamansa asia olisi väärä, vaan yleisen reaktion puolesta. Perussuomalaisiin suhtauduttiin aluksi kuin kesäkissaan konsanaan, pidettiin sitä söpönä ja hellytävänä yrityksenä, tuoden kuitenkin jatkuvasti esiin sen seikan että kestävähän tällainen järjestely ei ole. Jokin osa minusta oletti että tämä suhtautuminen olisi alkanut lientymään viimeistään viimeisen vaalituloksen myötä. Luulin kansan syyllistämisen väärästä äänestystuloksesta kuivuvan kasaan jo ihan vain oman absurdiutensa takia. Luulin että kansan äänestämään edustajistoon alettaisiin suhtautua pikkuhiljaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.

Olin väärässä.

Juttuni perustu seuraavaan uutiseen ja siitä seuranneeseen keskusteluun niin valtamediassa, kuin vapaan kommentoinnin valtaväylillä.

Mielestäni tuossa jutussa, ja sen mukana olevissa linkeissä ja kommenteissa näyttäytyy malliesimerkin kaltaisesti se kuinka perussuomalaisiin tulee yleisesti hyväksyttävän, julkisen mielipiteen mukaisesti suhtautua.

Käydessäni läpi viimeisimpien vuosien uutistarjontaa ja erilaisia julkaisuja, nousee esii eittämättä yksi puolue: perussuomalaiset. Jotenkin mielestäni poliittisessa toiminnassa unohdetaan taas niitä psykologisia lainalaisuuksia, kuten se että joukkotietoisuus, tuomitseminen ja joukkomuisti on lyhyt. Myöskin joukkovastuu, -valta ja -voittamattomuus unohtuvat.

Mitäkö tarkoitan?

Avataanpa hieman:

Kun jollekin ryhmittymälle ihmisiä annetaan aikaisempaa enemmän valtaa ja resursseja kuin aikaisemmin, aiheuttaa tämä väkisin tiettyjen yksilöiden ylilyöntejä, vain siitä syystä että se on nyt mahdollista. Aikaisemmin tällainen toiminta ei ollut ryhmittymän sisällä mahdollista, tai oli ilmenemismuodoltaan niin pientä että se ei ylittänyt uutiskynnystä. Myöskin ryhmittymän vaikutusvallan ja resurssien lisääntyminen aiheuttaa usein sellaisten piirteiden aktivoitumista ryhmittymän sisäisissä yksilöissä jotka eivät aikaisemmin kiinnittäneet huomiota tai määrittäneet toimintaa. Nimenomaisesti nämä seikat yhteenlaskettuna syntyy yksilöllinen illuusio omasta kaikkivoipaisuudesta, ja oikeutuksesta tähän. Ryhmittymän sisäisten yksilöiden suorittamille ylilyönneille tai virheellisille julkilausumille on mielestäni varsin perusteltu selitys. Näin ollen sille että uuden valtaryhmittymän sisältä nousee muutama "mätä omena" läytyy varsin ymmärrettävä psykologinen selitys, sillä sama tapahtumasarja on käyty läpi myös politiikkaamme ohjaavien Kolmen Suuren vakiintumiskehityksessä.

Yksilölliset ylilyönnit ovat aina olleet tosiseikka jolla vihervasemmisto vetoinen lehdistö tuppaa rietastelemaan jatkuvasti, nyt samoihin orgioihin liittyy myös toisten valtaapitävien puolueiden edustajat. Tämä on mielestäni kuitenkin kyseenalaista sillä tutkien kyseisten puolueiden yksilöhistoriaa, kyetään sama ilmiö todentamaan jokaisen puolueen yksilöllisten edustajien kohdalla.

Huomattavaa koko kupletissa mielestäni onkin se että keskustelu alkaa aina puolue-sävytteiseti. Siinä missä kymmenenkin vuotta takaperin pystyttiin otsikoimaan "Paavo Lipponen(SDP)" otsikolla asioita, julkaistaan vastaavia uutisia nyt "Perussuomalaisten kansanedustaja Immonen". Havaintoni nykyisestä mediakäyttäytymisestä ovat seuraavat: 1. Mikäli edustaja kuuluu perussuomalaisten puolueeseen, on tämä lähtökohtaisesti raskauttava tekijä, ja tätä tulee painottaen tuoda esiin keskustelussa. 2. Mikä tahansa käsiteltävä yksilöllinen ylilyönti, uutiskynnyksen ylittävä toiminta tai tapahtuma vaatii julkisen puolueen kannanoton, mikäli kyseessä on perussuomalaisten edustaja.

Se mikä mielestäni tässä toiminnassa on surkuhupaisaa on nimenomaisesti se kollektiivisen omatunnon pinnallisuus ja moralistisen muistin lyhyys. Jokaisella jutulla, ja jokaisella syyllistävällä kommentilla perussuomalaisten suuntaan sementoidaan puolueen nimeä suomalaisten mieliin. Poliittisella temmellyskentällä, sillä mistä syystä nimi on lehdessä ollut ei muutaman kuukauden päästä ole mitään merkitystä. Mielestäni tästä hyvin kertoo poliitikkojemme aikaisemmat töppäilyt. Pitkän linjan poliitikkojen meriittilista on harvoin puhtoinen, monella on jopa tuomioita taustassaa jääviyskysymyksistä, kabinettikaupoista, vaalirahasotkuista, tai henkilökohtaisia tuomioita esim. seksuaalisesta ahdistelusta. Viimeisimpien vaalien yhteydessä mielestäni oli huvittavaa seurata Antti "Kanki" Kaikkosen valinta jatkamaan vielä edsustus toimiaan 2011 siloisten, varsin tuoreiden, töppäilyjensä jälkeen. Hänen vaalikampanjassaan näkyi mielestäni hienosti efekti jota tuotetaan nyt PerusSuomalaisille.

Hän kampanjoi lauseella "Mainettaan parempi" - Tämä luo yksilötasolla mielikuvan automaattisesti pitkäaikaisesta toimijasta, miehestä joka on tehnyt virheitä, mutta voi olla oikeastaan ihan hyvä tyyppi silti. Kollektiivisela tasolla lause käynnistää nimenomaisesti muistijäljen siitä että tämä ihminen on aikaisemminkin ollut otsikoissa.

Tässä toimiikin usein vanha toteamus "Ei sillä väliä mitä kirjoittavat, kunhan nimi on lehdessä"

Se että poliittiseen peliin astuu uusi tekijä aiheuttaa aina turbulenssia, ja nuori valtapuolue saa varmasti riveihinsä muutaman töpeksijän. Tämä on mielestäni hyvin luonnollista, mutta perussuomalaisten kohdalla media on yrittänyt demonisoida koko puolueen varsin aktiivisesti. Olen usein nähnyt ja kuullut julkisessa keskustelussa viitattavan perussuomalaisiin alentavassa sävyssä, viitaten mm. siihen että perussuomalaisten edustajien yleissivistys ei riitä toimintojen hoitamiseen tai heidän lähtökohtainen älykkyys olisi jotenkin pienempää kuin muitten. Usein olen törmännyt rivien välistä luettuun ajatukseen siitä että perussuomalaisten kannatajakunta koostuu lannalta haisevista äo:ltään noin 60 lähentelevistä paikallisen kapakan vanhoista ukoista.

Tämä jokseenkin tietoisesti levitetty antipatia luo hyvin suuren kynnyksen esim. avoimesti tunnustaa puoluekantaansa. Toki suomalainen ihminen on näistä asioista usein muutenkin mielummin suu supussa, mutta olen tavannut monta ihmistä jotka ilmoittavat keskustelussa esim. kannattavansa keskustaa tai kokoomusta, mutta myöhemmin kahdenkeskisessä keskustelussa ilmenee että he äänestävät perussuomalaisia, mutta sen ääneen sanominen leimaa heidät junteiksi.

Perussuomalaisuus on leimattu hävettäväksi ominaisuudeksi. Kuinka maamme kolmanneksi suurimpaan puolueeseen kuuluminen voi olla hävettävää? Kuuluisiko kolmanneksi suurimman puolueen kannattajien hävetä aktiivisesti, kulkea huppu päässä ja kylvää tuhkaa niskaansa? Yleisesti demokraattista järjestelmää tarkasteltaessa puolueet edustavat kansan ääntä, ja näin ollen kolmanneksi suurin osa kansasta on antanut mielipiteensä, ja heidän tulisi hävetä? Kaikkien perussuomalaisten edustajien tulisi hävetä? Erityisesti niiden perussuomalaisten edustajien tulisi hävetä omaa toimintaansa jotka omaavat akateemisen tutkinnon, eivätkä silti ole hyväksyneet oikeaa mielipidettä asioista.