perjantai 10. toukokuuta 2013

Vihapuheistusta

Netissä tapahtuvan tietomäärän liisäämisen myötä törmäsin seuraavaan uutiseen

Mielenkiintoinen ilmiö juttusarjaa lukiessani paistaa mielestäni läpi: Vihakirjoittajat henkilöidään yhtenäisyytenä. Useissa kirjoituksissa viitataan näiden vihakirjoittajien yhtenäiseen pyrkimykseen jonkin yhdessä havaitun yksilön kaatamiseksi. Ajatusmalli siitä että internetin vihakirjoittajan liittoutuisivat keskenään ja tuottavat vihakirjoituksia jonkinlaisen yhtenäisen konsensuksen seurauksena kuulostaa minusta hieman kaukaa haetulta.

Toinen kirjoitussarjasta selkeästi esille nouseva teema on se että ihmisten tulee oppia käyttäytymään, viisastua ja hankkia lisää tietoa jotta he voivat ottaa oikeasti kantaa asioihin. Kuitenkin nekin ihmiset jotka ovat sivistymättömiä, yksioikoisia ja tietämättömiä saavat äänestää. Vihakirjoituksien trendin myötä on noussut trendi "vihakirjoituksen uhreista" Itse olen vahvasti sitä mieltä että nämä suorat henkilöön menevät uhkaukset, tihutyöt ja solvaukset ovat asiattomia ja tuomittavia. Aikamme ja tietotekniikan etenemisen myötä olemme päässeet enemmän kansallisen tietämyksen suuntaan. Tästä johtuen ne samat keskustelut joita aikoinaan käytiin Essojen ja Shellien kahviloissa löytävät tiensä kanaviin josta asianomaisetkin saattavat nämä tavoittaa. Kokonaisuutena median vapautuminen ja tiedon saamisen ja tuottamisen mahdollisuus on mielestäni demokratian riemuvoitto. Demokratialla mielestäni tarkoitetaan kuitenkin kansanvaltaa, joten kansan ääni tulee saada kuuluviin. Eriäviä mielipiteitä asiasta kuin asiasta on aina olemassa ja tämän todellisuuden hyväksyminen on myöskin ajoittain mielestäni politiikantekijöiltä hukassa.

Väitän, siis väitän henkilökohtaisesti perustamatta kantaani mihinkään akateemiseen tutkimukseen että jos julkisuudesta tuttu kasvo esittää omia mielipiteitään jyrkkään sävyyn ja ilmoittaa ajavansa jotakin asiaa hän ryhtyy saamaan ns. vihapostia. Hän myöskin todennäköisesti kerää itselleen joukon joka on hänen kanssaan samaa mieltä, mutta ns. vihapostia hän saa. Aikaisemmin tätä ei vain osattu ymmärtää vihapostiksi vaan se oli julkisuuden mukanaan tuomaa kääntöpuolta.

Mielestäni edustajistoltamme unohtuu myös se että nykymaailmassa edustajat ovat julkisuuden henkilöitä, nykyisin ei enää edustustyötä tehdä suljettujen ovien takana kaikessa hiljaisuudessa vaan päätöksien valmistelu, mielipiteiden esilletuominen ja keskeneräiset ajatukset tulevat julkisuuteen muutaman minuutinkin aikana. Tämän vuoksi niihin tartutaan ja niitä ihmetellään myös välittömästi. Politiikan työskentelykenttä on muuttunut hyvin paljon viimeisen 30 vuoden aikana, 80 luvun alkupuolella suurin osa päätöksistä tehtiin kabineteissa ja näistä tiedotettiin kansaa sitten uutislähetysten ja lehtien välityksellä. Nyt politiikan temmellyskenttä on jopa interaktiivista mutta järjestelmä ja asenteet tuntuvat olevan edelleenkin samat kuin Kekkosen valtakunnan aikana.

Juttusarjassa toistuu myös teemana se että vihakirjoittajien tulisi opetella käytöstäpoja ja sivistää itseään ennen kannanottojaan. Kyllä, olen sitä mieltä edelleenkin että vihakirjoitukset sisältävät myös täysin asiatonta ja harkitsematonta tekstiä mutta silti puhujana on Suomen kansa. Osa kansastamme ei vaan omaa akateemista tutkintoa eikä ole perehtynyt päivän polttaviin aiheisiin, mutta silti he avaavat suunsa, omasta näkökulmastaan. Tämän on mielestäni ihmisille suotavaa ilman tutkintojakin. Juttusarjassa toistuva kaipuu keskustelun oppimiseen ja sopivan nettietiketin omaksumiseen on suuri. Kuitenkaan kukaan ei mielestäni ole vielä aukottomasti määritellyt internetissä kirjoitettavien mielipiteiden oikeaoppista kieliasua. Tämän puuttuminen luokin mielestäni oikean mahdollisuuden oman mielipiteen esilletuomiseen kun sitä ei tarvitse kietoa monimutkaisten käsitteiden verhoon. Myöskin käsitys siitä että "eihän kukaan noin sanoisi oikeasti" on vääristynyt. Usein henkilöt jotka kirjoittavat kaikkein hyökkäävimpiä kommentteje sanovat samat kommentit myös vasten henkilön kasvoja. Kyllä, maassamme on vielä ihmisiä jotka saattavat haistattaa vitut keskustelukumppanilleen, verhoamatta sitä kohteliaaseen hymyyn.

Juttusarjan useissa puheenvuoroissa viitataan myös toiveeseen moderoinnin lisäämisestä, eli suomeksi sanottuna nettisensuurin alistamisesta viranomaiskoneiston alle. Tämäkin on mielestäni hyvin hälyttävä suunta sillä tämän toteutuessa meilä on valittu todellisuus jonka pohjalta julkista sanaa rajoitetaan. Asiattomia tyyppejä mahtuu jokaikiseen kylään, niemeen ja notkelmaan, mutta heidän merkityksensä vihapuhekeskustelussa on noussut vihapuheen kohteiksi joutuneiden henkilöiden julkikuvassa hyvin määrääväle tasolle.


Juttusarjassa viitataan nettipoliisin toimesta kertovassa kohdassa joukkopsykoosiin, tällä ilmeisemminkin yritetään taasen kuulostaa fiksulta ja pelotella tietämätöntä. Se kuinka tämän ilmiön ilmenemää kuvataan ei kyllä kerro mitään psykoottisuuteen viittaavasta tilasta. Kyseessä on mielestäni sama ilmiö johon politiikantekijät sortuvat päivittäin: Skitsofreenisen todellisuuden todeksieläminen ja vahvistaminen ympäristön kautta. Eronahan näissä on se että psykoottisessa todellisuudessa henkilö ei piittaa muusta kuin psykoottisesta todellisuudestaan, tällaisessa tilassa ei lähetellä vihaposteja eikä kirjoitella "vittu kun vituttaa" edustajiston autojen kylkeen. Psykoottinen todellisuus on olemassa ympäristöstä huolimatta. Skitsofreeninen todellisuus on usein olemassa ympäristön ylläpitämänä. Tällöin henkilö tai ryhmä joka kärsii vaivasta valitsee todellisuuden johon uskoa ja etsii jatkuvasti aktiivisesti todisteita tämän paikkansapitävyyden puolesta. Nämä ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita siitä mitä ympäristössä tapahtuu ja pyrkivät rajoittamaan sitä todellisuutensa vastaista toimintaa, tai korostamaan niitä puolia jotka ylläpitävät todellisuuden rakentumista.

Toisaalta skitsofreenisen todellisuuden rakentuminen on luonnollinen ilmiö ihmisten kiinnittyessä tiettyihin sosiaalipiireihin ja sidosryhmiin mutta mielestäni kansakuntamme edustajiston tulisi olla valmiita tarkastelemaan toimintaansa koko maan mittakaavassa. Käsitys todellisuudesta muodostuu aina ympäristösidonnaisesti. Arkadianmäellä työskentelevän, töölössä asuvan ja akateemisesti koulutetun henkilön todellisuus on aivan toisenlainen kuin tornion maalaiskunnassa asuvan matkailuyrittäjän. Ongelma mielestäni on se että nykyisessä poliittisessa keskustelussa tätä ei ymmärretä. Keskitytään lähinnä valistustyöhön oman kantansa puolustelemiseksi, toisen kannan ollessa ymmärtämätön tai koetun yhteistyöhaluton.

Selkeimmin todellisuuden erilaisuuden huomaa mielestäni keskustelussa julkisen liikenteen käytöstä. Valistustyö hiilijalanjälkemme pienentämiseksi on nielyt Suomessakin jo miljoonia euroja ja valtavasti työpanosta, arkadianmäellä tehtyjen päätösten mukaisesti mm. verotuksen kilometrivähennyksiä on pienennetty yksityisautoilun vähentämiseksi. Samanaikaisesti erilaisia julkisen liikenteen kilpailutustoimia on kyllä käynnistetty mutta en siltikään voi syyttää torniojokilaaksolaista matkailuyrittäjää pinnansa polttamisesta. Yhteistä todellisuutta tilanteessa ei tällöin ole olemassa.


Mielstäni tässä on juurikin kysymys siitä että puolet, ja oikeassaolijat on valittu, ja muunlainen todellisuus tulee tuhota.

Kohti päätettyä lopputulosta.

Tervehdys lukijalle.

Nyt pienesti jotakin aivan muuta:

Törmäsin tuossa uutiseen joka pisti pienen grillitikulla varustetun hemmon vasemalla olkapäälläni huutelemaan.

Artikkeli todistaa mielestäni havainnollisesti sen kuinka akateemisesti suuntautuneissa piireissä toteutettavilla tutkimuksilla valitaan usein olettamus jonka tueksi aletaan kasaamaan todisteita. Tutkimuksen tekeminen on monella tapaa arvailua ja valintojen tekemistä. Tutkimuksissa lähdetään aina jostakin olettamuksesta liikkeelle jonka todenperäisyyttä lähdetään tutkimaan. Tämä luo ikävän mahdollisuuden siihen että lopputulos on valmis ellei alkuperäistä olettamusta suostuta kyseenalaistamaan. Varsinainen tutkimus väitteen tueksi vielä puuttuu mutta se on sivuseikka. Vaikkakin virheet nyt eivät ole järin suuria, kyllähän se nyt on aivan inhimillistä tehdä pilkkuvirheitä, tai unohtaa muutaman kymmenen miljoonan ihmisen asuinmaat vertailusta. Näiden liittäminen tutkimukseen kun ei kuitenkaan muuta lopputulosta. Huvittavinta mielestäni koko jutussa on se että maailmalla monet arvostetut ja kouluttautuneet ihmiset ovat käyttäneet kyseistä tutkimusta ammatillisen kompetenssinsa rakennusperustana ja apunaan päätöksenteossa ja varsin suurten muutosten kärkiaurana. Nyt opiskelija perehtyy oikeasti tutkimukseen ja tökkii tämän täyteen reikiä.

Tällaisia ihmisiä maailma tällähetkellä mielestäni tarvitseekin. Täytyy löytää rohkeutta haastaa vahvimmatkin olettamuksemme ja etsiä uusia tapoja nähdä asioita. Se että usein akateeminen koulutus hiljentää luovuuden ja innovatiivisuuden on mielestäni ilmeistä. Akateemisesti koulutetut, ja viran puolesta vastuulla raskautetut henkilöt eivät usein osaa kyseenalaistaa asioita eivätkä uskalla lähteä haastamaan yleistä tapaa tehdä asioita.

Pahoin pelkään tällaisen tapauksen suomalaisen vastineen olevan paljon hankalampi tuottaa ja ennenkaikkea kankeampi tuoda julki. Suomalaisen järjestelmän hyväksyessä mielipiteet vain akateemisesti korrekteilta henkilöiltä.

Vanhaa mieltä vain lämmittää ajatus siitä että talouden peruskivinä toimivia asioita lähdetään tutkimaan uudelleen. Pois se minusta että olisin vahingoniloinen mutta se että joku on ihan rehellisesti joskus väärässä on raikasta ja uutta. En muista kyllä ihan lähihetkellä törmänneeni mihinkään vastaavaan omassa maassamme.

Tämä on mielestäni myös yksi ongelmista tämän hetisellä poliittisella temmellyskentällämme, kannat on päätetty ja perustelut vain puuttuu. Tästä seuraa se että oman kannan myötäisiä perusteluja lähdetään voimalla etsimään ja usein perusteluiksi kelpaavat melko heppoisetkin päätelmät ja vastakkainen mielipide ja perustelut sivuutetaan. Kuitenkin jos opiskelija pystyy tökkimän Harvardin yliopiston tutkijoiden teorian täyteen reikiä ja saa nämä tunnustamaan virheensä niin ehkä suomalaisella politiikallakin on jonkinnäköinen toivo vielä olemassa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mietteitä lakeuden laidalta.

Olen nyt hyvin pitkällisesti seurannut keskustelua maahanmuutosta ja sitä helpottamaan säädetyistä laeista ja asetuksista. Mielestäni ristiriitaisin perustelu ulkomaalaisten haalimiseen Suomeen on se, että suomalainen työvoimapula tulee iskemään ja ulkomaista työvoimaa tullaan tarvitsemaan kipeästi lähivuosikymmenien aikana.

Tällainen ajattelumalli mielestäni aliarvioi innovatiivisuudessa maailman yhtä kärkimaista eli Suomea. Katsotaanpa hetki mitä olemme oppineet historiasta: teollistumisen aikakauden alkaessa tarvittiin valtava määrä työvoimaa tuottamaan valmiita tuotteita ja palveluita. Esim. 1 kpl Fordin tehtaiden kokoonpanolinjoja työllisti aikoinaan n.1500 henkilöä, nykyään yhtä kokoonpanolinjaa pyörittää n. 50 henkilöä. Tämä suhde kuvaa mielestäni hyvin havainnollisesti sitä muutosta miten toiminta on tehostunut. Ja myöskin sitä pelkoa mikä mielestäni päättäjiltä usein unohtuu tässä keskustelussa.

Oletettavaa työvoimaa haalitaan mielestäni haalimisen vuoksi, varsinkin useissa päätöksissä keskittyen seuraavan sukupolven työllistymiseen. Tässä mielestäni todellakin aliarvioidaan markkinoiden muuntautumiskykyisyys ja sopeutuminen. Suomalainen yritysmaailma on aina ollut tunnettu kyvystään sopeutua ja tuottaa toimintoja uudella tavalla, hyvänä esimerkkinä eräs pirkanmaan maakunnassa sijaitseva firma joka havaitsi kumisaappaiden ja autonrenkaiden myynnin hiipuneen lamavuosina.


Väitän ettei yksikään yritysjohtaja suostu istumaan käsiensä päällä ja tekemään asioita aivan kuten ennenkin, lopulta tuumaten että "No nyt se työvoima sitten loppui eikä me enää pystytä vastaamaan näihin tilauksiin"

Suomalaisessa mediassa ja politiikantekijöiden puheenvuoroissa demonisoidaan muutos, ja lähdetään siitä lähtökohdasta että ensin on taattava mahdollisuus markkinatalouden tarpeen tyydyttämiseksi samanlaisella volyymillä kuin tällä hetkellä on tarpeen tuotteiden ja palveluiden tuottamiseksi. Väitän kuitenkin että muutos on sellaista että se tulee joka tapauksessa, halusi tai vastusti sitä tai ei. Tämä luo mielestäni kauhukuvan siitä että mitä tapahtuu jos nyt haalitaan työvoimaa tyydyttämään jatkossa uhkaava työvoimapula ja jos uudet palvelu- ja tuotantoinnovaatiot aiheuttavatkin sen ettei työvoimaa näin ollen tarvitakaan niin paljon?

Haasteeksi mielestäni juurikin nousee se että nyt haalitaan ulkopuolista työvoimaa suomeen sillä ajatuksella että nämä henkilöt jossain vaiheessa integroituvat osaksi suomalaista työvoimaelämää, kuitenkin siihen asti ennenkuin tämä on täysin realistista on olemassa tilanne jossa ulkopuolista, (voidaan lukea myös monikulttuurista) työvoimaa ei ole mahdollista käyttää kuin suorittajaportaassa, ja sielläkin rajoitetusti. Suomessa on totuttu siihen että yrityksissä keksitään uusia innovaatioita ja integroidaan niitä osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja arkielämää, haasteena on vain se että miten voidaan olettaa että ulkopuolisella työvoimalla on mahdollisuus tuntea suomen kieltä ja kulttuuria niin paljon että tämä olisi mahdollista.

Markkinatalous on aina vastannut Suomessa talouden haasteisiin. Kyky tähän sopeutumiseen Suomessa on kansainvälisten vertailujenkin puitteissa kärkikastia, Suomessa on mm. yli 70 vuotiaita yrityksiä huomattavasti paljon enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Tämä on kuitenkin mielestäni se mikä unohtuu täysin. Mikäli työvoimaa haalitaan vastaamaan tämänhetkistä tarvetta 10 - 20 vuoden päästä tehdään mielestäni vahingollista eilisen politiikkaa.

Mitäköhän olisi tapahtunut yhdysvaltain taloudelle mikäli he olisivat tietoisesti alkaneet haalimaan työvoimaa niin paljon että se pystyy vastaamaan Fordin ja Gm:n tulevaan työvoimatarpaaseen ennen liukuhihnojen keksimistä? Saatikka sitten mikäli työvoimaa olisi haalittu 2. maailman sodan jälkeen sillä ajatuksella että tuotanto tulee jatkumaan samanlaisena seuraavat 20 vuotta?

Väitän että 2008 taloustaantuma ei olisi ollut mitään jos tällaista toimintaa olisi toimitettu silloin.