keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Mietteitä lakeuden laidalta.

Olen nyt hyvin pitkällisesti seurannut keskustelua maahanmuutosta ja sitä helpottamaan säädetyistä laeista ja asetuksista. Mielestäni ristiriitaisin perustelu ulkomaalaisten haalimiseen Suomeen on se, että suomalainen työvoimapula tulee iskemään ja ulkomaista työvoimaa tullaan tarvitsemaan kipeästi lähivuosikymmenien aikana.

Tällainen ajattelumalli mielestäni aliarvioi innovatiivisuudessa maailman yhtä kärkimaista eli Suomea. Katsotaanpa hetki mitä olemme oppineet historiasta: teollistumisen aikakauden alkaessa tarvittiin valtava määrä työvoimaa tuottamaan valmiita tuotteita ja palveluita. Esim. 1 kpl Fordin tehtaiden kokoonpanolinjoja työllisti aikoinaan n.1500 henkilöä, nykyään yhtä kokoonpanolinjaa pyörittää n. 50 henkilöä. Tämä suhde kuvaa mielestäni hyvin havainnollisesti sitä muutosta miten toiminta on tehostunut. Ja myöskin sitä pelkoa mikä mielestäni päättäjiltä usein unohtuu tässä keskustelussa.

Oletettavaa työvoimaa haalitaan mielestäni haalimisen vuoksi, varsinkin useissa päätöksissä keskittyen seuraavan sukupolven työllistymiseen. Tässä mielestäni todellakin aliarvioidaan markkinoiden muuntautumiskykyisyys ja sopeutuminen. Suomalainen yritysmaailma on aina ollut tunnettu kyvystään sopeutua ja tuottaa toimintoja uudella tavalla, hyvänä esimerkkinä eräs pirkanmaan maakunnassa sijaitseva firma joka havaitsi kumisaappaiden ja autonrenkaiden myynnin hiipuneen lamavuosina.


Väitän ettei yksikään yritysjohtaja suostu istumaan käsiensä päällä ja tekemään asioita aivan kuten ennenkin, lopulta tuumaten että "No nyt se työvoima sitten loppui eikä me enää pystytä vastaamaan näihin tilauksiin"

Suomalaisessa mediassa ja politiikantekijöiden puheenvuoroissa demonisoidaan muutos, ja lähdetään siitä lähtökohdasta että ensin on taattava mahdollisuus markkinatalouden tarpeen tyydyttämiseksi samanlaisella volyymillä kuin tällä hetkellä on tarpeen tuotteiden ja palveluiden tuottamiseksi. Väitän kuitenkin että muutos on sellaista että se tulee joka tapauksessa, halusi tai vastusti sitä tai ei. Tämä luo mielestäni kauhukuvan siitä että mitä tapahtuu jos nyt haalitaan työvoimaa tyydyttämään jatkossa uhkaava työvoimapula ja jos uudet palvelu- ja tuotantoinnovaatiot aiheuttavatkin sen ettei työvoimaa näin ollen tarvitakaan niin paljon?

Haasteeksi mielestäni juurikin nousee se että nyt haalitaan ulkopuolista työvoimaa suomeen sillä ajatuksella että nämä henkilöt jossain vaiheessa integroituvat osaksi suomalaista työvoimaelämää, kuitenkin siihen asti ennenkuin tämä on täysin realistista on olemassa tilanne jossa ulkopuolista, (voidaan lukea myös monikulttuurista) työvoimaa ei ole mahdollista käyttää kuin suorittajaportaassa, ja sielläkin rajoitetusti. Suomessa on totuttu siihen että yrityksissä keksitään uusia innovaatioita ja integroidaan niitä osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja arkielämää, haasteena on vain se että miten voidaan olettaa että ulkopuolisella työvoimalla on mahdollisuus tuntea suomen kieltä ja kulttuuria niin paljon että tämä olisi mahdollista.

Markkinatalous on aina vastannut Suomessa talouden haasteisiin. Kyky tähän sopeutumiseen Suomessa on kansainvälisten vertailujenkin puitteissa kärkikastia, Suomessa on mm. yli 70 vuotiaita yrityksiä huomattavasti paljon enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Tämä on kuitenkin mielestäni se mikä unohtuu täysin. Mikäli työvoimaa haalitaan vastaamaan tämänhetkistä tarvetta 10 - 20 vuoden päästä tehdään mielestäni vahingollista eilisen politiikkaa.

Mitäköhän olisi tapahtunut yhdysvaltain taloudelle mikäli he olisivat tietoisesti alkaneet haalimaan työvoimaa niin paljon että se pystyy vastaamaan Fordin ja Gm:n tulevaan työvoimatarpaaseen ennen liukuhihnojen keksimistä? Saatikka sitten mikäli työvoimaa olisi haalittu 2. maailman sodan jälkeen sillä ajatuksella että tuotanto tulee jatkumaan samanlaisena seuraavat 20 vuotta?

Väitän että 2008 taloustaantuma ei olisi ollut mitään jos tällaista toimintaa olisi toimitettu silloin.

3 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervetuloa Lakeudenmiehelle takaisin riviin. Ihan mielenkiintoisia näkökulmia. Itse näen, että maahanmuutto itsessään (ja erityisesti etnisesti edistyksellisistä suunnista) on muuttunut jo jonkunlaiseksi ikoniksi ja uskonnolliseksi opinkappaleeksi, jota ei voida todeta alunperinkin sudeksi, sillä silloin niin moni sen nimeen vannonut ihminen menettäisi kasvonsa.

Nykyisellä meiningillä ja noilla esittämilläsi perusteilla toimivat ihmiset eivät hanki meille edes työvoimareserviä, vaan sosiaaliturvareserviä. Tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kohdalla tätä herkkuahan on nautittu jo parikymmentä vuotta ja siinä sivussa uudistettu melkoinen osa julkishallintoa pitämään yllä tätä kuplaa.

Tuosta tulevasta työvoimapulasta (versio 17.0) tuli vaan mieleen, että mulla on sellainen mielikuva, että nimenomaan poliitikot (eivät yritysmaailman ihmiset) uskovat, että meille tulee jostain taivaasta ihan itsestään taas uusi Nokia. Ei niitä itsestään tule. Eikä niitä keksi poliitikot ja julkishallinto, vaan nimenomaan yrittäjät. Ja pörssitetty raskas vientiteollisuutemme siirtää jatkuvasti toimintaansa jonnekin aivan muualle. Ei tällä työvoimapulaa aikaan saada.

Noin henk koht näkemyksenä totean, että Oy on OK ja hyvä suomalaisille. Oyj taas on kasvoton ja kansaton voittoimuri, joka ei piittaa niistä ihmisistä, jotka voiton sille työllään tekee. Oyj:n on helppo siirtää paperitehdas Suomesta Brasiliaan. Sillähän saadaan aikaan osakkaille hieman suurempi voitto.

Lakeudenmies kirjoitti...

Kiitos Yrjö kommentista ja kohtelias kumarrus blogoni mainitsemisesta omassasi.

Juurikin jonkinmalliset uskonnolliset mittasuhteet tämä maahanmuuttopolitiikka on kyllä minunkin mielestäni saanut, tulee mieleeni ristiretket, kyllähän se tiedettiin laajalti ettei ne hyviä ole mutta myönnäppä sitten että "noh, tuumailin tässä väärin ja sen seurauksena on tapettu ihan yhtä paljon vieraita kuin omia kansalaisia"

Tuo taivaasta tippuva teollisuusveturin odottaminen on myös minun mielestäni se ilmiö jota tässä päättäjät odottavat. Vaan kun ei. Se ei vaan ole mahdollista, siitä on pidetty huoli, sellaista ei kannata täällä tuottaa. Silloin kun nokia lähti kokeilemaan kumisaappaiden muuttamista johonkin muuhun oli järjestelmä hyvin erilainen ja tätä ei oltu osattu julkishallinnossa edes odottaa.

Nyt sitä vaaditaan ja sen ilmestymiseen on varauduttu.

Työvoimapulan rakentuminen onkin mielestäni juurikin jähmeä näkemyksellinen ongelma. Kiteytettynä: Erityisosaamisen osaava henkilö jää työttömäksi ja ongelma on että tätä erityisosaamista vastaavaa työpaikkaa ei ole tarjolla, ja joudutaan näitä muita töitä, joita on tarjolla, tekemään tuottaa uutta työvoimaa sillävälin kun erityisosaajan tulee odottaa tämän uuden työvoiman luovan hänelle uuden työpaikan.

Tähän kun kansallinen työidentiteettimme ei taivu, kovin eurooppalaista, mutta ei meille istu.

Tässä nimenomaisesti putkinäköisyys tuleekin esille: 2 vuotta sitten Nokia tarjosi lopputilin suurelle määrälle henkilöstöstään. Tällöin osoitettiin vtoomuksia tämän estämiseksi ja oltiin todella huolissaan siitä mitä tapahtuu suomalaiselle työvoimalle. Nyt tiedetään: heijannaisvaikutuksina syntyi useita pienyrityksiä jotka myivät samankaltaisia palveluita pääasiallisesti Nokialle ja tuottivat näin jopa enemmän työpaikkoja tilalle.

Mielestäni politiikantekijät unohtavat jatkuvasti sen tosiasian että kyse on markkinataloudesta. Jos jostakin on ylitarjontaa ja toisaalla on vajausta niin nämä suureet eivät ole vakioita.

Suomalaisella työssäkävijällä on keskimäärin 2,6 ammatillista perustutkintoa tai vastaavasti verrattava työkokemusta.

Se että työvoima on vähenemässä on mielestäni jopa hyvä vaihtoehto Suomen kannalta, sillä nyt pääsemme karistamaan loput -92 jälkeen syntyneistä toimintamalleista jotka palvelivat silloista markkina, ja työmarkkinatilannetta. Työvoiman väheneminen ajaa markkinat tiukasti siihen tilanteeseen että yritysten on pakko miettiä uusia tapoja tehdä työtä ja hyödyntää mm. osaamistamme tekniikassa ja uusissa innovatioissa.

Mielestäni koko "uhkaava työvoimapula" on keinotekoinen kupla jolla meidät pidetään kurissa ja nuhteessa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Onneksi Jyväskylässä syntyy pian uusia veronmaksajia.
Vai miten se menikään. ;)

http://yle.fi/uutiset/romanialaisperhe_kerjaa_rahaa_kotimaassa_odottaviin_velkoihin/6632688