Jäin pyörittelemään ajatusta perussuomalaisten nykytilasta blogikollegani Yrjöperskeleen kirjoituksen jälkeen, yritin kommentoidakin, mutta tämä tuntui vain paisuvan joten päätin siirtää kommentoinnin aiheuttaman ajatusvyöryn ihan omaksi postauksekseen.
Kuten lukijani tietävät tuppaan ajoittain tarkastelemaan asioita varsin laajoista näkökulmista. Itselleni yksi tyypillisimmistä näkökulmista on se kun lähdetään soveltamaan yritysmaailman lainalaisuuksia ja psykologista näkökulmaa poliittiseen tai ihmisryhmän sisällä tapahtuvaan toimintaan. Jäin kirjoituksen jälkeen pyörittelemään ajatuksia siitä mikä todellisuudessa vaikutti siihen missä perussuomalaiset tällä hetkellä rypevät.
Perusteltujen teemojen saattelema nousukiito uhkaa nyt päättyä tähdenlennoksi. Myönnän itsekin toivoneeni jotakin muuta. Vaikka en tunnusta olleeni koskaan fanaattisesti perussuomalaisten mandaatin kannattaja, niin voin avoimesti tunnustaa äänestäneeni heitä, ei siis siksi että heillä jokin heidän edustajistaan olisi mitenkään erityisen puoleensavetävä tai mandaattinsa niin lähellä sydäntäni, vaan lähinnä siksi että poliittinen Pyhä Kolminaisuus tuli saada rikottua jotta minkäänlainen muutos mahdollistuisi. Pettymys siitä mitä perussuomalaiset lopulta toimitti kaikkien lupauksien, uhkauksien ja mesoamisen jälkeen uhkaa kutistua nyt säälittäväksi vaalivalheiden selittelyteokseksi.
Päätin siis lähteä tarkastelemaan perussuomalaisten poliittista kehitystä siltä kuuluisalta yrittäjyyspsykologiselta näkökulmalta:
Mikäli aiotaan tuottaa jotakin uutta tarvitaan yleensä 3 tekijää:
Agitaattori, henkilö tai asia joka tuo esiin, kärjistää ja jatkuvasti muistuttaa siitä miksi muutos on tarpeellinen.
Vakiinnuttaja, henkilö, tilanne, tai asia joka vakiinnuttaa Agitaattorin toiminnan seurauksena syntyneen muutoksen.
Kehittäjä, henkilö, asia tai tilanne joka ajaa vakiinnuttajan luoman tilanteen kehittämistä edelleen ja luo uusia ajatuksia perustaen ne vanhoihin.
Kokemukseni mukaan se tilanne jossa nämä kaikki kolme tekijää yhdstyisivät samassa henkilössä on verrattavissa 6 perättäiseen lottovoittoon samalle henkilölle, ja tässäkin tapauksessa henkilön mielenterveys todennäköisesti olisi pettänyt jo paljon ennen tilannetta jossa hän pystyisi ominaisuuksiaan hyödyntämään sillä kussakin prosessin vaiheessa johtajalta vaaditaan erilaisia luonteen ja psyykeen piirteitä.
Ongelma on mielestäni seuraava:
Alussa oli Soini, agitaattori.
Kun ihminen lähtee ajamaan agendaa, joka vaatii pitkäjänteistä työtä, yleistä kannatusta ja massiivista toimintaa, tarvitaan vahva johtohahmo, sellainen joka aiheuttaa toimintaa, sellainen joka ärsyttää, aiheuttaa medianäkyvyyttä, sellainen joka ei pelkää tehdä itsestään ajoittain julkista pelleä. Tähän rooliin Soini istui loistavasti. Soini nostatti niskakarvoja julkisilla jyrkillä mielipiteillään. Soini pysyi julkisessa puheessa vuodesta toiseen siitä huolimatta että hän oli ajoittain vain takapenkiltä huutelemassa.
Agitaattorille tyypillistä on se että hän osaa lukea yleisöään, hän osaa valita oikeanlaiset sanamuodot, osoittaa kertomansa viestin juuri oikein suhteessa yleisöönsä ja toimii hyvin mukaansa tempaavana ärsykkeenä.
Agitaattorin toiminta on kuitenkin ennen kaikkea yksilö- tai asialähtöistä. Kaikki huomio keskittyy siihen yhteen yhteisesti asiaa eteenpäin vievään tekijään, siihen mikä nostaa ihmisten mieltä kaihertaneen epäilyksen ongelmaksi joka täytyy muuttaa.
Tällainen johtajuusmalli palveleekin ainoastaan "perustus toiminnan kehitysvaihetta" - kun halutunlainen kehitys on saavutettu, tullaan vakiinnuttamisen tilaan. Tilaan jossa tarvittaisiin johtajaa joka pitää kiinni aiemmin sovitusta, joka toteuttaa niitä kaikkia lupauksia joita on annettu kyseiseen tilaan pääsemiseksi, johtajaa joka ottaa rukkaset kourasta ja ryhtyy tuottamaan sitä mitä on aiemmin myyty.
Tässä on mielestäni menty vikaan. Mikäli asiaa tarkasteltaisiin puhtaasti yritysmaailman laialaisuuksien näkökulmasta niin nyt areenalle talutettaisiin toimija joka kykenee vakiinnuttamaan toiminnan. Alkuperäinen halutunlainen tila voidaan katsoa saavutetuksi: perussuomalaiset ovat hallituksessa.
Se missä mentiin vikaan oli mielestäni se ettei Soinia poistettu palliltaan silloin kuin halutunlainen muutos oli saavutettu. "Pallilta pudottamisen" käsite on mielestäni näissä yhteyksissä harhaanjohtava ja leimaava. Soini on mielestäni juurikin provokatiivinen muutosjohtaja, ja ennen kaikkea myyntimies. Soini palveli tarkoitustaan hyvin, hän ärsytti, hän ajoi ihmisiä toimimaan ja hän teki itsestään säännöllisesti pelleä. Näin ollen hän teki sen mitä häneltä odotettiin varsin kiitettävästi. Ongelma on vain siinä että agitaattorin pitäisi ymmärtää poistaa itsensä yhtälöstä jotta hänen ajamansa asia oppisi elämään itsenäisesti. Niin kauan kun tämä agitaattori on yhtälössä mukana, keskittyy koko päätöksentekoprosessi ja muutoksen eteenpäin vieminen häneen. Agitaattori johtaa aina muutosta ja hänelle on tyypillistä, ja hyvin tarpeellista, kyky kääntää suuntaa sen mukaan mitä ympäristö vaatii, muokata joukkojensa mielipiteitä ja ohjata laivaa siihen suuntaan mitä kautta tavoitteisiin päästään. Ongelmaksi tässä tulee se ettei agitaattoreista tule hyviä vakiinnuttajia. He hakeutuvat luonnostaan joko räikeisiin konflikteihin, tai yrittävät päästä mahdollisimman vähällä vaivalla lähemmäksi päämääräänsä.
Suurimman ongelman agitaattorijohtoinen toiminta osoittaa siinä että kun alkuperäiset yhdessä sovitut asiat on agitaattorin johdolla saavutettu, alkaa agitaattori yleensä tavoittelemaan henkilökohtaisia päämääriään ja jos hän on tottunut ratsastamaan joka asiassa vuosia joukkojen keulilla niin miksi joukkoja ei sitten ottaisi mukaan näihinkin taisteluihin?
Oletteko koskaan miettineet miksi yritysten hallituksissa on niin paljon yrityksen perustajajäseniä? Usein jopa enemistöomistajana, mutta toimitusjohtaja tulee muualta?
2 kommenttia:
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Tuollaiset lainalaisuudet varmaankin vaikuttavat myös politiikan puolella. Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Soinin kohdalle sinänsä voi lisätä, että Soini itsessään ei mielestäni ole sellainen agitaattori, jonka karisma olisi pelkästään johtanut tähän tilanteeseen, vaan jätkällä kävi kaksi kertaa mieletön tuuri.
Ensimmäinen tuuri oli Tony Halme, jonka myötä luotiin pohja sille, että perussuomalaisiin alkoi kohdistua kiinnostusta kansallismielisiltä ihmisiltä, jotka olivat huolestuneita haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja suoranaisesta uhasta Suomea kohtaan. Halme oli showhahmo, jonka myötä ei agitaattori-Soinin persuista tullut vielä suurta tekijää, mutta se herätti mielenkiinnon ja loi pohjaa seuraaville tulijoille.
Ja se seuraava tuuri oli sitten Jussi Halla-ahon aikaansaama kansanliike, jonka suosion ja nosteen Soini häikäilemättömänä opportunistina tylysti varasti itselleen ja väitti, että puolueen menestys johtui nimenomaan hänen agitaattorin asemastaan ja henkilökohtaisesta karismastaan. Vaikka tosiasiassa Soinin oma karisma, ja hänen tarjoamansa demarit versio 2.0 olisi maksimissaan riittänyt jonnekin viiden pinnan kannatukseen. Johon Soini näyttää pyrkivän takaisin, ja sehän nykymenolla onnistuu.
Tervehdys Yrjölle ja kiitos kommentista.
Juurikin kuvaamasi kaltainen toiminta onkin agitaattorille hyvin tyypillistä. Ei se että hänen tulisi itse kaikki meriitit hankkia, vaan se että hän osaa ne häikäilemättä hyödyntää. Tämä ei välttämättä ole ominaisuus jota tilannetta vakiinnuttavalta johtajalta vaaditaan.
Se mitä Soinin karismaan tulee niin olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, hän on laskelmoiva rivipoliitikko joka alkoi pelaamaan "ääriainespeliä". Kuitenkin se miten hän on onnistunut tuotteuttamaan perussuomalaisten edustamisen liittyväksi ainoastaan ja pyhästi hänen henkilöönsä on toisaalta hatunnoston arvoinen paikka.
Itse jäin haukkomaan henkeäni aikoinaan kun vaalien jälkeen uutisoitiin "kolmesta porvaripuolueesta"...... Se oli silloin...
Lähetä kommentti