Totuuden haudalla

Törmäsin puolivahingossa tähän juttuun. Juttu sai minut ihmettelemään journalistin käyttäytymistä, sillä jutusta saa hyvinkin selkeästi sellaisen kuvan että kyseisellä journalistilla on asiaan tietynlainen kanta, johon hän yrittää kaikin keinoin saada vahvistuksen. Juttu jäi vaivaamaan mieltäni sitä lukiessani. Kun katsotaan kannanottoja niin apulaispoliisipäällikön välittämä viesti uudesta ilmiöstä puistoraiskauksissa on mielestäni hyvinkin perusteltu. Mikäli tutkitaan raiskaustilastoja ihan tilastostatistiikan puolelta viimeisiltä vuosilta, ei suomessa raiskaustapana ole joukolla suoritettu seksuaalinen häirintä ja julkisessa puistossa tehty teko.

Tämä on tilastollinen fakta.

Kuitenkin arvostetu journalisti haluaa apulaispoliisipäällikön väittävän ettei suomessa tapahdu raiskausrikoksia lainkaan ja osoittavan syyttävän sormensa maahanmuuttajia kohtaan, tuottaen näin oivan tilaisuuden paljastaa rasismin voiman jylläämistä helsingin poliisivoimissa, tai vaihtoehtoisesti myöntävän kantasuomalaisten olevan vähintäänkin pahempia tekemään raiskauksia kuin uuden muoti-ilmiön mukaiset kulttuurikylpijät.

Kokonaisuudessaan juttua lukien itselleni tuli paha olo. Etova ja epämiellyttävä olo siitä mihin suomalainen journalismi on vajonnut. Itsellä printtimedia on menettänyt arvostuksensa melkolailla täysin. Aikoinaan ihmettelin että joitain harjoittelijoita lasketaan näppäimistön ääreen ja samaan näppäimistöön on kytketty painokone. Vaan eipä tuo taso tuosta suuremmin ole parantunut.

Juttu kirvoitti omaan kirjoitukseeni aiheen koska jäin maistelemaan pahaa makua suussani ja tongin taas esiin Julkisen sanan neuvoston tuottaman journalistisen ohjeistuksen ja jäin väkisin tuijottamaan kyseistä ohjeistusta tyrmistyneenä. Meinasin poimia sieltä jonkin kohdan ja tutkia tätä aikaisempaa juttua viitaten tuohon ohjeistukseen mutten pystynyt tähän. jouduin melkolaillla nieleskellen lukemaan tuon ohjeistuksen läpi ja toteamaan surukseni että valtamediallamme on pallo pahasti, todella pahasti, hukassa. Yritän poimia tähän muutamia kohtia jotka palauttivat etovan olon vatsaani:

Johdanto

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.
Näiden ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä keskustelua.
Ohjeet koskevat kaikkea journalistista työtä. Ne on laadittu vain alan itsesääntelyä varten. Ohjeita ei ole tarkoitettu käytettäviksi rikos- tai vahingonkorvausvastuun perusteena.

Tämän ohjeistuksen siis katsotaan koskevan kaikkea journalistista työtä, mutta perehtyen kyseiseen ohjeistukseen jatkossa sain taas ihmetellä sitä kuinka ohjeistus ei tunnu toteutuvan missään julkimediassa. Tämä johdanto mielestäni kiteyttää ongelman varsin hyvin: jokaisella tulisi olla oikeus vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä, mutta tällä hetkellä mikäli mielipiteet eivät ole ko. median linjan mukaisia tai ovat ristiriidassa journalistin mielipiteen kanssa niin näiden julkaiseminen tai näistä tiedottaminen muuttumattomana muuttuukin vapaaehtoiseksi.

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

"Vastuussa lukijoilleen"

Jäin ihmettelemään sitä miten vääristyneesti tätä voidaankaan tulkita. Medialla tuntuu olevan vastuu välittää journalististen yksilöiden tai median linjauksen mukaista todellisuutta.

2. Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille.

Mikäli tiedonvälitykselliset ratkaisut tehdään edelleen journalistisin perustein niin miksi erilaiset toimielimet, tai yksilöt kykenevät sanelemaan sitä mitä saa kirjoittaa ja sanoa ja mitä ei?

3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.

Tämä liittyy mielestäni edelliseen. Mietin sitä että vaikka meillä on olemasssa tällainen ohjeistus, jonka vastaavia löytyy jokaisesta sivistyneestä yhteiskunnasta niin miten voi olla mahdollista että meillä vielä keskustellaan asioista termeillä "vapaa lehdistö"?

4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.

Tämän kohdan luokkaukset ovat mielestäni kaikkein räikeimpiä nykymediassamme. juuri tuo "riippumattomuuden vaarantuminen" on mielestäni hyvinkin mennyttä journalistien valitessa kilpaa näkökulmiaan ja etsiessään henkisten vihikoirien kanssa tapahtumista vahvistusta tulkinnoilleen. Kuitenkin painottaisin tätä osiota juurikin painotuksen vuoksi jossa mainitaan että "Hänen ei pidä käsitellä aiheita" - tätä oikeutta mielestäni tulisi journalistien todella pohtia. Mikä journalismin kokonaistarkoitus nykyään on? Kertoa omasta näkökulmastaan vai yhteiskunnallisista tapahtumista?

5. Journalistilla on mahdollisuus kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa.

Mielestäni "henkilökohtainen" vakaumus tulisi laajentaa koskemaan myös poliittisia ja elämänkatsomuksellisia näkökulmia ja journalistien itsesäätely tulisi käynnistyä. Vaan tämä taitaa olla turha toivo, kirjoitettava vähenisi, medianäkyvyys pienenisi ja rahat jäisivät saamatta.

6. Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.

Voi kuinka monta kertaa olenkaan viimeisien vuosien aikana joutunut lukemaan jutun moneen kertaan ja vielä etsimään tietoa muiden medioiden kanavista siitä missä yhteydessä jokin asia on sanottu. Irrotettuna asiayhteydestään saadaan hyvin myyviä juttuja aikaiseksi.

7. Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.

Lähteen maininta tulisi mielestäni käsittää myös sen että journalistin tulisi itse allekirjoittaa tekstinsä. Tämä ei ainakaan edellämainitussa blogikirjoituksen käynnistäneessä jutussa ilmene.

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Miten voimme olettaa tiedonvälityksen olevan totuudenmukaista jos ulkopuolinen instanssi kykenee sanelemaan sen mitä saa kirjoittaa, miten sen saa kirjoittaa ja missä yhteydessä sen saa julkaista. Miten myöskään voimme olettaa tiedonvälityksen olevan totuudenmukaista jos journalisteilla on lupa tulkita saamaansa informaatiota sopimaan omaan käsitykseensä asioista?

9. Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

Miten voimme olettaa tiedon hankkimisen kykenemään olemaan avointa jos tiedon lähtökohdallinen etsiminen on aatteelliseti sävyttynyttä ja tiedon saatavuus on säädeltyä?

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

Olen aikaisemmissa kirjoituksissani sivunnut tätä aihetta. Julkimedian työ on nykyisin hektistä, skandaalisävytteistä ja kuohuttavaa. Tämä ei yksinkertaisesti jätä aikaa tietojen tarkastamiselle ja perusteelliselle tutkimiselle ennen julkaisemista, tai siltä se saadaan ainakin näyttämään. Suurin osa asiavirheistäkin annetaan yksinkertaisesti olla - ei niitä kukaan viikon päästä enää muista.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

Mikäli journalistilla on lupa valita todellisuus jonka pohjalta jutut luodaan niin mikä mahdollisuus lukijalle jää mielipiteiden ja sepitteellisen aineiston tunnistamiseen?

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

Tämän toteutuminen mielestäni toteutuu hyvin, silloin kun journalistin omaa todellisuutta vastustavaa tietoa on tarjolla. Kuitenkin monessa muussa uutisessa tulee vähänkään syvällisemmän tutkimuksen jälkeen esille hyvin hatarat perusteet. Hyvin tämä ilmenee erilaisten terveyshysteriaa aiheuttavien tutkimusten uutisoinnissa.

13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

Rajallisten tietojen perusteella julkaisun kirjoittaminen ei mielestäni ole kovinkaan uutta journalistiselle älymystöllemme. Kuitenkin juttujen seuraaminen loppuun saakka säilyttäen objektiivisen näkökulman on hyvinkin hatrissa kantimissa.


Tässä nyt lukijalle hieman osviittaa ehken hieman kyynisestä tarkastelustani journalistista toimintaamme ohjaavan ohjeiston vallitsevaan tulkintaan.
Etova tunne on palannut taas vatsaani enkä kykene enempää asioita ruotimaan auki. Pelkästään ohjeistuksen lukeminen ja vertaaminen nykyisiin käytäntöihin tuntuu sen verran järkyttävältä että jutun auki kirjoittamisen aiheuttamaa tuntemuksellista tilaa voidaan verrata suolan työntämiseen rintaonteloon avosydänleikkauksen yhteydessä.

Kohtia koko ohjeistuksessa on 35 tai 40 mikäli liite lasketaan mukaan. Kehotan jokaisen lukemaan tuon läpi ja arvioimaan tämän ohjeistuksen toteutumista nykymediassamme. Ainakaan en jäisi etomiseni kanssa yksin.