keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Bensiinidemonit

Pitkän hiljaiselon jälkeen tunsin polttavan kuohahduksen rinnassani aamukahvipöydässä kun silmiini osui seuraava juttu.

Purkan pysähtymisen ja hengen haukkomisen välissä mieleeni hiipi ajatus siitä että perusteluina käytetyt argumentit ovat kuluneet, niin kuluneet että ne on todellisuudessa porattu täyteen reikiä jo aikaa takaperin.

Mietinkin siis millaisen professuuritutkinnon ihmisen täytyy suorittaa että hän kykenee väittämään samoja väitteitä perustelluista vastauksista huolimatta?

Mietin noita perusteluja taasen: "Korotuksien toivotaan pienentävän hiilidioksidipäästöjä ja lisäämään energian säästöä sekä tehokkuutta." - Tämä mielestäni kuuluu juurikin siihen "toivotaan, toivotaan" osastoon. Sillä jos tätä tarkastelisi vähänkään kriittisemmin, niin huomaisi kyllä että näinhän tämä ei tule menemään. Toisaalta tällainen perustelu tarjoaa aina mahdollisuuden oikeuttaa sitä että verotuksellisesti rangaistaan niitä joita on verotuksellisesti rankaistu joka ikinen vuosi.

Mikäli tarkastellaan ruuhkasuomen ulkopuolista aluetta niin mielestäni on aivan selvää että verotuksellisesti siihen kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä sellainen henkilö tekee jolla pankkiin on 40 km, työpaikalle 50km ja terveyspalveluiden piiriin 70 km. Toki toisaalta tällainen kehitys ei vaikuta kuin joukkoliikenteen lippuhintoihin hienoisena korotuksena niille jotka eivät muutenkaan omaa autoa tarvitse.

Yksityisautoilun demonisointi on mielestäni viety maassamme täysin absurdille tasolle. Maassa jossa palveluita siirretään systemaattisesti isoaihin asutuskeskuksiin selkeästi palveluntuottajalähtöisesti.

Äkillinen netin selailu tuottaa muuten seuraavat tulokset: Suomen tämänhetkinen väkiluku 2014 lopussa noin: 5 487 308 henkeä, joista isoissa asutuskeskuksissa asuu noin 2 137 456 henkilöä, tämä jättää siis pitkien välimatkojen maassa joko kohtalaisen, heikon tai jopa olemattoman massaliikenteen varaan noin 3 349 852 henkilöä. Myönnettävä tietenkin on että laskuperuste ei nyt ole aukoton, mutta suuntaa antaa kummasti.

Näin ollen äkkiseltään tarkasteltuna polttoaine- ja autoveron korotukset koskevat siis suurinta osaa Suomen kansasta.

Tekeekö se ryöstämisestä todellakin hyväksyttävää jos riittävän monelta ryöstetään samalla tavalla?

Ylipäätään mietin myös sitä että onko tuossa veronkertymälaskelmassa otettu nyt riittävästi asioita huomioon. Toki tuo verotulo toisaalta nousee, mutta mitä se tarkoittaa kokonaislaskussa? Tarkoitan tässä sitä että jos polttoaine ja autoverot nousevat niin se näkyy välittömästi myös leivän hinnassa, kuljetuspalveluita tarvitsevan palveluntuottajan palvelun hinnassa ja tätä myöten siinä ettei näitä tuotteita tai palveluita osteta enää samaan malliin. Kuljetusten kallistuminen kun ikävä kyllä vaikuttaa suuresti joka ikisen tuotteen ja palvelun hintaan.

Se miten valtio voi hallituksesta toiseen päättää kiristää enemmän ja enemmän autoilusta vedoten aina ympäristövaikutuksiin on naurettavaa. Suomi on maa jossa yksityisautoilusta ei koskaan tulla pääsemään eroon, ei ikinä, ja esimerkiksi SOTE- ratkaisut ovat jatkuvasti sellaisia jotka luovat lisää painetta kuljetuspalveluiden ja kuljetusta hyödyntävien palveluiden tarpeelle.

Vakavasti olen alkanut harkitsemaan sitä kannattaako maassamme enää elää kun eläminen tehdään valtion johdon toimesta mahdollisimman vaikeaksi?

Kun minä olin nuori tarjottiin meille vielä tarjottiin mielikuvaa siitä että onni oli oma tupa, auto, ehkä vähän metsää, isompi perhe ja luonnonläheinen ympäristö.

Nyt realistinen "onnen idylli" on toisistaan vieraantuneet korkealle koulutetut vanhemmat, yksi lapsi joka käy yksityiskoulua, kaksio kaupungin keskustassa, toistuvat ulkomaanmatkat ja bussikortti.

10 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mukavaa, että Lakeudenmieskin on aktivoitunut. Ja vielä erittäin hyvällä kirjoituksella. Jossain Helsingissähän ajatellaan että Helsinki on Suomen talouden veturi joka elättää koko muuta maata. Tulee muistaa, että kun suurien firmojen pääkonttorit ovat Helsingissä niin tokihan ne virallisesti tilittävät rahansa Helsinkiin mutta se varsinainen tuotanto on kyllä aivan muualla.

Muutenkin on vastenmielistä kuinka haja-asutusaluetta kyykytetään kolmosen ratikan reitillä asuvien haaveilijoitten maailmanparannuskiiman vuoksi. Tulee muistaa, että Suomi tuottaa huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin mitä se kuluttaa:

https://3.bp.blogspot.com/-SrNOQCDEmy8/V6yqOKiQ8II/AAAAAAAADJM/vGY9K07r10wppmMaGKqGKAZtEEbkmSNCwCLcB/s1600/1pilkku6b.jpg

”Nyt realistinen "onnen idylli" on toisistaan vieraantuneet korkealle koulutetut vanhemmat, yksi lapsi joka käy yksityiskoulua, kaksio kaupungin keskustassa, toistuvat ulkomaanmatkat ja bussikortti.”

Tuo menee kyllä aika lähelle todellisuutta. Lisätään tuohon vielä vihervasemmistolainen ajatusmaailma ja syvä niitten ihmisten halveksunta jotka itse asiassa elättävät tuossa onnen idyllissä elävät.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Yrjö ja kiitos kommentista.

Se minua jaksaa aina suomalaisessa yhteiskunnassa ihmetyttää että kuinka pitkälle voidaankaan mennä aamumuroihin sinne kuulumattoman nesteen lisäämisen kanssa mennä ennenkuin joku oikeasti murahtaa?

Meinaan ne kenellä mahdollisuutta on ovat jo painavan sanansa sanoneet ja siirtäneet omia rahojaan ja firmojen muualle, ja mitä tekee valtio? Ryhtyy kyhäämässään lakialoitteita siitä ettei Suomessa toimintaansa aloittanutta yritystä (taikka suomen kansalaista jolla rahaa on) saisi enää siirtää ulkomaille...

Koko tällä jutulla on jo sellaiset farssin mittapuun että taidan nojailla tuohon näppäimistöön vielä hetken että saan tähän jotain rottia päässäni...

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä minä näkisin tässä maailmanparannuspuheiden takaa paistavan kylmän kyynisen "ette voi mitään"-mentaliteetin: ruokaa ja polttoaineita on niin mukava verottaa, koska niitä on pakko käyttää. Kaikkien on syötävä ja Suomen kaltaisessa maassa polttoaineita tarvitseee suurin osa kansasta.

Jälkimmäisen pointin valossa hippivihreät oikeastaan sahaavat omaa oksaansa yrittämällä muuttaa Suomea radanvarsikaupunkien kanikoppiyhteiskunnaksi, jossa yksityisautoilu olisi laitonta: mistä siellä kerättäisiin polttoaineveron nyt tuottama verokertymä?

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä hyvä video aiheesta.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Qroguius ja Kumitonttu ja kiitokset kommenteista.

Juurikin tuo "ette voi mitään" mentaliteetti jaksaa ihmetyttää. Tosiasiahan on että kyllä noille asioille voitaisiin, jos yleistä tahtotilaa löytyisi mutta suomalaiset ovat niin tottuneita nielemään kaiken mitäherrat käskevät meidän niellä.

Tuo verokertymä vaje on mielestäni täysin keinotekoinen ongelma. Mikäli päätöksenteko, johtaminen ja todellakin asioiden vaikuttaminen tehtäisiin tehokkaammaksi, virtaviivaisemmaksi ja kuluttajalöheisemmäksi niin saataisiin säästöjä aikaan enemmän kuin mitä näillä veronkorotuksilla yritetään paikata. Suomessa on toki julkinen terveydenhuolto ja kattavat sosiaaliset palvelut mutta 60% osuus BKT:sta on kyllä täysin naurettava.

Kiitoksia uudelle kommentoijalle.

Kumitonttu: tuo näkökulma on hyvinkin ollut tiedossa jo pitkään, uskonkin ilmaston lämpenemisen olevan yksi suurimpia aikamme mediahuijauksia. En toki väitä etteikö ihmisellä olisi oma vaikutuksensa asiaan, mutta sen laajuus ei mielestäni voi olla pelitellulla tasolla. Hyvä video aiheesta. Kiitos.

Rauhaa ja rakkautta molemmille, jatketaan asioiden hyväksymistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Kiitoksia kiitoksista, olen seurannut kansallismielistä blogosfääriä vuodesta 2007 mutta vasta tällä viikolla sain aikaiseksi alkaa kommentoida.

Minusta suomalaisen yhteiskuntarakenteen perustavaa laatua oleva ongelma on, että siihen on haettu mallia sekä Ruotsista että Venäjältä, jälkimmäisen kolmessa eri kehitysvaiheessa 1800-luvulta alkaen. Ei siinä muuten mitään, mutta kun molemmista on apinoitu suunnilleen kaikki mitä niissä tehdään päin ahteria eikä paljoakaan siitä mitä siellä tehdään hyvin.

Lakeudenmies kirjoitti...

Havaintosi ovat mielestäni hyvin perusteltuja. Juurikin tuo mallin ottaminen tai normin vastaanotto onkin mielestäni sellainen asia mikä selittää kyllä monia päätöksiä, mutta ei se oikeuta niitä.

QroquiusKad kirjoitti...

Filosofiassa on käsite "Hanlonin partaveitsi", jonka mukaan ei pitäisi selittää pahuudella sellaista mikä voisi olla tyhmyydenkin aiheuttamaa. Tätä periaatetta seuraten kai voisi antaa päättäjillemme anteeksi, että he ovat omaksuneet ja omaksuvat muualla huonoiksi havaittuja käytäntöjä, koska eivät pysty käsittämään niiden huonoutta.

Sen sijaan välttämättömyyksien kuten ruoan ja polttoaineen verotuksen kiristäminen sekä lapsilta, sairailta, vanhuksilta ja vammaisilta leikkaaminen menee kyllä puhtaan pahuuden piikkiin. Käydään sellaisten kimppuun, jotka eivät voi puolustaa itseään.

Vähän siinä välimaastossa on joidenkin poliittisen eliittimme edustajien ilmeisesti oamksuma käsitys, ettei Suomi ole vielä tarpeeksi länsi- ja eurooppalainen maa: meillä ei ole ollut tarpeeksi väkivaltaisia muslimimaahanmuuttajia katukuvassa eikä lainkaan islamistista terrorismia. Niitä on hankittava, että pääsemme samaan kastiin näistä ongelmista jo kauan kärsineiden maiden kanssa!

Minusta se on pahuutta, mutta Stubb, Nerg, Orpo ja kumppanit saattavat ihan oikeasti uskoa parantavansa tällä tuhoisalla toiminnallaan Suomen asemaa.

Lakeudenmies kirjoitti...

Mielestäni yksi perustavanlaatuisista ongelmista liittyy siihen todellisuuteen jossa kukin päättäjä elää. Ihmismieli on lopulta hyvin jäykkä tulkitsemaan signaaleja ja viestejä oman todellisuuden ulkopuolelta. Tämä siis tarkoittaa sitä että edustajistomme on vieraantunut siitä todellisuudesta hyvin kauas mitä he väittävät palvelevansa.

Tätä aihetta olen käsitellyt monelta kantilta aiemminkin, ja tulen varmastikkin jatkossa vielä käsittelemään.

Se mikä intuitiivisesti tiedetä todeksi muuttuu olosuhteiden muuttuessa. Tämä konkretisoituu esimerkiksi siinä että jos sinun ei todellakaan ole tarvinnut vuosiin miettiä sitä kuluttaako auto 5 vai 55% sinun kuukausipalkastasi niin sen faktuaalinen koskettavuus vähenee. Jos et ole joutunut maksamaan autosta, liikkumisesta ja siihen liittyvistä liitännäiskuluista senttiäkään vuosiin, niin se kuinka paljon tällaiset pienet korotukset vaikuttavat todellisuudessa unohtuu väkisin.

Mielestäni edustajistomme tulisi olla tietoisia tällaisista ilmiöistä, mutta siinä miten järjestelmämme on luotu näyttäytyy jo perustavantasoinen vääristymä: edustaaksesi syrjäseudun heikko-osaisia tulee sinusta tulla hyvin toimeentuleva metropolialueen asukki.

QroquiusKad kirjoitti...

Ongelmia tuottaa osaltaan Suomen kaltaisen laajan mutta harvaan asutun maan yhtenäisvaltiorakenne: liittovaltio olisi monin tavoin toimivampi.

Hyvänä esimerkkinä yhtenäisvaltion toiminnan puutteellisuudesta oli metsästyksen lyijyhaulikielto, joka saatettiin voimaan koko maassa pääkaupunkiseudun paikallisten ongelmien johdosta. Sikäläiset harvat metsästyspaikat olivat todellakin päässeeet lyijyttymään, mutta kielto koskee silti yhtä lailla Pohjois- ja Itä-Suomea, joissa lyijy ei mikään ongelma ollut eikä olisi ilman lyijyhaulikieltoa nytkään.

Suomesta tulisi kätevästi kolme osavaltiota ja kolme territoriota: Hämeen (Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Itä-Varsinais-Suomen ja Pohjois-Uudenmaan maakunnat), Savo-Karjalan (Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen ja Kymenlaakson maakunnat) ja Pohjanmaan (Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjos-Pohjanmaan, Kainuun ja Peräpohjolan maakunnat) osavaltiot.

Territorioita olisivat Pääkaupunkiterritorio (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Etelä-Uudenmaan maakunta), Ruotsalaisterritorio (Ålandin ja Åbolandin maakunnat) ja Saamelaisterritorio (Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnat).

Helsingissä istuva liittoeduskunta säätäisi liittovaltion lakeja, jotka koskevat lähinnä ulkopolitiikkaa, maanpuolustusta ja raha-asioita ja joiden mukaisesti liittohallitus johtaa valtiota. Suurin osa muista asioista on sitten osavaltiopäivien (territorioissa käräjien) lainsäädännön alaista jonka mukaisesti osavaltio- ja territoriohallitukset alueitaan johtavat.

Eipä tehtäisi ainakaan tämän polttoainekiusanteon mukaisia päätöksiä esittämässäni mallissa. Siksi se ei varmaan poliittiselle eliitillemme koskaan kelpaisikaan, pelkäänpä pahoin.