Perussuomalaiset ovat hiipineet viimeisen vuosikymmenen aikana maamme poliittiselle temmellyskentälle, varkain, salakavalasti ja kumartamatta Kolmelle Suurelle. Tämä on aiheuttanut useissa piireissä mielipahaa ja epäilystä siitä että ovatko perussuomalaiset oikeasti tajunneet olevansa lähtökohtaisesti väärässä tuodessaan tarpeetonta valinnan varaa täydelliseen järjestelmään.
Olen seurannut perussuomalaisten nousua maamme politiikkaan ensin huvittuneena. En siis siksi että heidän ajamansa asia olisi väärä, vaan yleisen reaktion puolesta. Perussuomalaisiin suhtauduttiin aluksi kuin kesäkissaan konsanaan, pidettiin sitä söpönä ja hellytävänä yrityksenä, tuoden kuitenkin jatkuvasti esiin sen seikan että kestävähän tällainen järjestely ei ole. Jokin osa minusta oletti että tämä suhtautuminen olisi alkanut lientymään viimeistään viimeisen vaalituloksen myötä. Luulin kansan syyllistämisen väärästä äänestystuloksesta kuivuvan kasaan jo ihan vain oman absurdiutensa takia. Luulin että kansan äänestämään edustajistoon alettaisiin suhtautua pikkuhiljaa sen ansaitsemalla kunnioituksella.
Olin väärässä.
Juttuni perustu seuraavaan uutiseen ja siitä seuranneeseen keskusteluun niin valtamediassa, kuin vapaan kommentoinnin valtaväylillä.
Mielestäni tuossa jutussa, ja sen mukana olevissa linkeissä ja kommenteissa näyttäytyy malliesimerkin kaltaisesti se kuinka perussuomalaisiin tulee yleisesti hyväksyttävän, julkisen mielipiteen mukaisesti suhtautua.
Käydessäni läpi viimeisimpien vuosien uutistarjontaa ja erilaisia julkaisuja, nousee esii eittämättä yksi puolue: perussuomalaiset. Jotenkin mielestäni poliittisessa toiminnassa unohdetaan taas niitä psykologisia lainalaisuuksia, kuten se että joukkotietoisuus, tuomitseminen ja joukkomuisti on lyhyt. Myöskin joukkovastuu, -valta ja -voittamattomuus unohtuvat.
Mitäkö tarkoitan?
Avataanpa hieman:
Kun jollekin ryhmittymälle ihmisiä annetaan aikaisempaa enemmän valtaa ja resursseja kuin aikaisemmin, aiheuttaa tämä väkisin tiettyjen yksilöiden ylilyöntejä, vain siitä syystä että se on nyt mahdollista. Aikaisemmin tällainen toiminta ei ollut ryhmittymän sisällä mahdollista, tai oli ilmenemismuodoltaan niin pientä että se ei ylittänyt uutiskynnystä. Myöskin ryhmittymän vaikutusvallan ja resurssien lisääntyminen aiheuttaa usein sellaisten piirteiden aktivoitumista ryhmittymän sisäisissä yksilöissä jotka eivät aikaisemmin kiinnittäneet huomiota tai määrittäneet toimintaa. Nimenomaisesti nämä seikat yhteenlaskettuna syntyy yksilöllinen illuusio omasta kaikkivoipaisuudesta, ja oikeutuksesta tähän. Ryhmittymän sisäisten yksilöiden suorittamille ylilyönneille tai virheellisille julkilausumille on mielestäni varsin perusteltu selitys. Näin ollen sille että uuden valtaryhmittymän sisältä nousee muutama "mätä omena" läytyy varsin ymmärrettävä psykologinen selitys, sillä sama tapahtumasarja on käyty läpi myös politiikkaamme ohjaavien Kolmen Suuren vakiintumiskehityksessä.
Yksilölliset ylilyönnit ovat aina olleet tosiseikka jolla vihervasemmisto vetoinen lehdistö tuppaa rietastelemaan jatkuvasti, nyt samoihin orgioihin liittyy myös toisten valtaapitävien puolueiden edustajat. Tämä on mielestäni kuitenkin kyseenalaista sillä tutkien kyseisten puolueiden yksilöhistoriaa, kyetään sama ilmiö todentamaan jokaisen puolueen yksilöllisten edustajien kohdalla.
Huomattavaa koko kupletissa mielestäni onkin se että keskustelu alkaa aina puolue-sävytteiseti. Siinä missä kymmenenkin vuotta takaperin pystyttiin otsikoimaan "Paavo Lipponen(SDP)" otsikolla asioita, julkaistaan vastaavia uutisia nyt "Perussuomalaisten kansanedustaja Immonen". Havaintoni nykyisestä mediakäyttäytymisestä ovat seuraavat: 1. Mikäli edustaja kuuluu perussuomalaisten puolueeseen, on tämä lähtökohtaisesti raskauttava tekijä, ja tätä tulee painottaen tuoda esiin keskustelussa. 2. Mikä tahansa käsiteltävä yksilöllinen ylilyönti, uutiskynnyksen ylittävä toiminta tai tapahtuma vaatii julkisen puolueen kannanoton, mikäli kyseessä on perussuomalaisten edustaja.
Se mikä mielestäni tässä toiminnassa on surkuhupaisaa on nimenomaisesti se kollektiivisen omatunnon pinnallisuus ja moralistisen muistin lyhyys. Jokaisella jutulla, ja jokaisella syyllistävällä kommentilla perussuomalaisten suuntaan sementoidaan puolueen nimeä suomalaisten mieliin. Poliittisella temmellyskentällä, sillä mistä syystä nimi on lehdessä ollut ei muutaman kuukauden päästä ole mitään merkitystä. Mielestäni tästä hyvin kertoo poliitikkojemme aikaisemmat töppäilyt. Pitkän linjan poliitikkojen meriittilista on harvoin puhtoinen, monella on jopa tuomioita taustassaa jääviyskysymyksistä, kabinettikaupoista, vaalirahasotkuista, tai henkilökohtaisia tuomioita esim. seksuaalisesta ahdistelusta. Viimeisimpien vaalien yhteydessä mielestäni oli huvittavaa seurata Antti "Kanki" Kaikkosen valinta jatkamaan vielä edsustus toimiaan 2011 siloisten, varsin tuoreiden, töppäilyjensä jälkeen. Hänen vaalikampanjassaan näkyi mielestäni hienosti efekti jota tuotetaan nyt PerusSuomalaisille.
Hän kampanjoi lauseella "Mainettaan parempi" - Tämä luo yksilötasolla mielikuvan automaattisesti pitkäaikaisesta toimijasta, miehestä joka on tehnyt virheitä, mutta voi olla oikeastaan ihan hyvä tyyppi silti. Kollektiivisela tasolla lause käynnistää nimenomaisesti muistijäljen siitä että tämä ihminen on aikaisemminkin ollut otsikoissa.
Tässä toimiikin usein vanha toteamus "Ei sillä väliä mitä kirjoittavat, kunhan nimi on lehdessä"
Se että poliittiseen peliin astuu uusi tekijä aiheuttaa aina turbulenssia, ja nuori valtapuolue saa varmasti riveihinsä muutaman töpeksijän. Tämä on mielestäni hyvin luonnollista, mutta perussuomalaisten kohdalla media on yrittänyt demonisoida koko puolueen varsin aktiivisesti. Olen usein nähnyt ja kuullut julkisessa keskustelussa viitattavan perussuomalaisiin alentavassa sävyssä, viitaten mm. siihen että perussuomalaisten edustajien yleissivistys ei riitä toimintojen hoitamiseen tai heidän lähtökohtainen älykkyys olisi jotenkin pienempää kuin muitten. Usein olen törmännyt rivien välistä luettuun ajatukseen siitä että perussuomalaisten kannatajakunta koostuu lannalta haisevista äo:ltään noin 60 lähentelevistä paikallisen kapakan vanhoista ukoista.
Tämä jokseenkin tietoisesti levitetty antipatia luo hyvin suuren kynnyksen esim. avoimesti tunnustaa puoluekantaansa. Toki suomalainen ihminen on näistä asioista usein muutenkin mielummin suu supussa, mutta olen tavannut monta ihmistä jotka ilmoittavat keskustelussa esim. kannattavansa keskustaa tai kokoomusta, mutta myöhemmin kahdenkeskisessä keskustelussa ilmenee että he äänestävät perussuomalaisia, mutta sen ääneen sanominen leimaa heidät junteiksi.
Perussuomalaisuus on leimattu hävettäväksi ominaisuudeksi. Kuinka maamme kolmanneksi suurimpaan puolueeseen kuuluminen voi olla hävettävää? Kuuluisiko kolmanneksi suurimman puolueen kannattajien hävetä aktiivisesti, kulkea huppu päässä ja kylvää tuhkaa niskaansa? Yleisesti demokraattista järjestelmää tarkasteltaessa puolueet edustavat kansan ääntä, ja näin ollen kolmanneksi suurin osa kansasta on antanut mielipiteensä, ja heidän tulisi hävetä? Kaikkien perussuomalaisten edustajien tulisi hävetä? Erityisesti niiden perussuomalaisten edustajien tulisi hävetä omaa toimintaansa jotka omaavat akateemisen tutkinnon, eivätkä silti ole hyväksyneet oikeaa mielipidettä asioista.
2 kommenttia:
Tuo, mitä tuumailit on kyllä pitkälle totta. Tuo Kaikkosen ”mainettaan parempi” oli hyvä huomio.
Se, onko asialla sama vaikutus perussuomalaisiin nähdään tulevaisuudessa. Persujen kohdallahan tilanne on hieman toinen kuin vanhojen puolueitten kohdalla, eli puoluetta kohtaan käydään jatkuvaa demonisointikampanjaa. Mediallehan ei riitä edes persujen ns. sisäsiisteys, vaan sen on kadottava, sillä osa persuista on kiistänyt toimittajien utopistisen maailmankuvan – ja vielä perustellusti – ja sehän on median kohdalla murhaa suurempi rikos.
Tuon viimeisen kappaleesi kysymykset ovat erittäin hyvä ja median edustajien tulisi pohtia niitä hyvin vakavasti. Ja samalla miettiä, että kukahan se uhka demokratialle mahtaa oikein olla.
Tervehdys Ykä ja kiitos kommentista. Harvinaisia tuppaavat kommentoinnit olemaan, mutta näköjään aktiivisimpiin blogisteihin voi aina luottaa.
Kaikkosen "mainettaan parempi". Oli aikoinaan mielestäni naiivi, jopa hieman groteskikin. Mutta silti sitä käytettiin ja se toimi. Jotenkin heräsi ajatus siitä että jos mainostauluun olisi kirjoittanut "yllättävän paljon on näitä hommia saanut tehdä vaikkei koskaan ole onnistunutkaan" niin efekti olisi ollut sama...
Ihminen ei laumaeläimenä tunnu olevan järin fiksu...
Kaikkosen brandäyksestä vastaava tiimi muuten muutti viimeisiin vaaleihin tuon myyntilauseen "ajankohtaiseksi Kaikkoseksi". Taas mielestäni jopa nerokkaasti siirtäen lukijan ajatusta vanhoista töpeksinnöistä nykypäivän, aktiivisesti hetkessä elävän poliitikon suuntaan.
Mielestäni persujen demonisointikampanja on saavuttanut jo kyllästymispisteen. Siitä on tullut jotenkin niin pyhä toimitus valtamediaa edustaville vihervasemistolaisille toimittajille että se on alkanut kääntymään itseään vastaan.
Tässä taas tullaan joukkopsykologisiin saloihin. Mitä enemmän julkisesti keskustellaan jostakin asiasta, mitä enemmän se on otsikoissa, esillä ja näkyvissä niin sitä suurempi joukko päätyy lopulta kannattamaan vastustettua asiaa yksilöllisen kokemusperäisen tiedon hankkimisen vuoksi. Tätä ilmiötä on todistettu useasti eri yhteyksissä, kun koko ympäristö osoittaa sormella jotakin asiaa, löytäen siitä jatkuvasti äänekkäästi uusia huonoja puolia syntyy eittämättä kysymys ihmisen mieleen "voiko se oikeasti olla noin huonoa?" ja ajatus siitä että väitteitä, argumentteja ja syytöksiä on niin paljon ja ne ovat niin räikeän törkeitä että ne eivät millään voi kaikki pitää paikkaansa joten mikä muu on oikeastaan vielä vain puhetta puskista?
Olen itse senverran suorasta rangasta höylätty etten jaksa edelleenkään nieleskellä sitä että hallintomuotona kuuluisi olla demokratia, mutta toisille se vaan on hieman demokraattisempaa kuin toisille...
Lähetä kommentti