Valikoiva totuus, todisteluista huolimatta.

Huomioni kiinnittyi seuraavaan juttuun.

Jutussa käsitellään mielestäni virkistävän objektiivisesti todellisuuden määräytymisen käsitettä ja sitä miksi toisten tuottama todellisuus näyttäytyy meille ajoittain hyvinkin kummallisena.

Mielestäni tällainen asioiden, ajatusten ja toimintamallien aktiivinen kyseenalaistaminen tulisi olla osa jokapäiväistä toimintaamme, mutta tietyissä yhteyksissä olen havainnut tämän puutteen joko vaadittavaksi ominaisuudeksi tai kiireellä hankittavaksi taidoksi. Nämä yhteydet ovat politiikka ja media.

Maahanmuuttopolitiikkamme on hyvä esimerkki siitä kuinka yritetään väkisin pitää kiinni ideologiasta joka ei toimi, joka on todistettu ettei se toimi, ja johon uppoaa tuhoton määrä rahaa. Tätä vääristynyttä todellisuutta, jossa maahanmuuttopolitiikka siis tuottaa hyviä lopputuloksia, pitävät yllä kaikkein äänekkäimmät poliitikot, ne joiden nimi ilmestyy lehteen joka kerta kun syntyy kohahduttava aihe, joka jollain tapaa saadaan käännettyä liittyväksi aiheeseen. Luonnollisesti kovaääniseen julistamiseen osallistuu myös media. Tätä julistusten, paheksunnan ja määrittelyn piirileikkiä on jatkettu jo niin pitkään että useampi poliitikko ja median edustajien sukupolvi on vaihtunut välissä ja toiminnasta on tullut jo arvo sinänsä. Tämän tuotetun todellisuuden haastaminen, vaikka faktuaalilla tiedollakin on saanut lähes uskonnon omaisia piirteitä.

Oikean määrittelevät Todellisen Tietoisuuden omaavat Viranhaltijat, ja media toimii heidän äänitorvenaan sekä henkivartioinaan.

Edelleenkään en omaa utopiaa siitä etteikö edustajistossamme olisi älykkäitä ihmisiä, mutta älykkyys ja kyky toimia eivät usein osu yksiin. Suurin osa edustajistomme ajamista päätöksistä, toiminnoista ja uudistuksista ovat prosesseja jotka on käynnistetty kauan aiemmin, ja mahdollisesti jossain hyvin kaukana. Kuitenkin tämä luo tilanteen jossa nykyisten poliitikkojen on vain taivuttava ja toteltava aikaisemmin tehtyjä päätöksiä, koska koneiston seisauttaminen tarkoittaisi sitä että jouduttaisiin myöntämään toiminnan toimimattomuus, sen ylläpitoon käytettyjen perustelujen valheellisuus ja ne kaikki ristiriidat joita toiminnan ylläpitäminen ja puolustaminen ovat luoneet.

Media on perinteisesti ollut objektiivinen tarkkailija, mutta viimeisen vuosikymmenten aikana mediasta on kehittynyt täysin itsenäinen toimija, vailla valvontaa tahi ohjenuoria. On olemassa ohjeistus "hyvästä journalismista", mutta tämä määritelmä on jäänyt ajan jalkoihin. Sitä luodessa ei mietitty sitä että median edustajatikin pystyisivät valitsemaan totuuden ja etsimään sille perusteluja. Aikoinaan ei uskottu tilanteeseen jossa yksittäinen reportteri pystyisi julkaisemaan käytännössä mitä tahansa. Aikoinaan jokainen juttu tarkastettiin vähintään kahteen kertaan ennen painamista useammasta näkökulmasta. Nopean tiedon aikakautena median edustajatkin siis valitsevat totuutensa ja tekevät töitään tämän perusteella.

Tämä nostaakin pelottavia ajatuksia tajunnan laitamille: Mikäli edustajistomme todellisuus on eriävä meidän todellisuutemme kanssa niin mitä he saattavat tehdä? Ja mikäli median edustajisto valitsee totuuden mistä uutiset tehdään niin mihin katoaa yksilöllinen valinnanvapaus? Mitä tapahtuu tavallisen kansalaisen oikeudelle valita oma totuutensa?