torstai 29. huhtikuuta 2010

Uskonnollisdemokraattinen Suomi

Jo pitemmän tovin mieltäni on kalvanut ajatus siitä että toimiiko poliittinen järjestelmämme todella kansalaisen hyväksi vai itseään varten. Tavallinen tallaaja kun kuulee kokoajan säädettävistä uusista laeista. Uusista nimityksistä ja ihmeellisiin perusteluihin perustuvista päätöksistä.

Havaitsin etten ole ajatuksineni yksin kun törmäsin tähän juttuun Politiikka on mielestäni rinnatettavissa paljolti uskon asioihin. Molemmissa ajetaan ideologisia näkemyksiä asioista ja tehdään kompromisseja realiteettien kanssa. Mutta kuten kirkollisten asioidenkin kanssa, mitä uskon asiat tavallista tallaajaa arkielämässä liikuttavat? Suomalainen perustuslakiin merkitty uskonvapaus on sellainen juttu jonka suomalaiset ottavat vakavasti, jokainen saa uskoa mihin uskoo, kunhan sitä ei tuputa muille. Muttei myöskään tavan tallaajan perusarjessa syntymälahjana saatu kristinusko (ja kirkollisvero) hirveästi näy. Nykymaailma on vieraantunut kirkosta ja uudeksi uskonnoksi on noussut politiikka.

Yhtäläisyyksiä löytyy myöskin päätöksenteosta, kirkkokin on nähnyt tehtäväkseen ohjata seurakuntalaisiaan hellästi, huolehtivasti, ja pitää huolta siitä että nämä säilyttävät lapsenkaltaisen uskonsa. Kun lukee tämän jutun viritteillä olevasta uudesta aselaista niin en voi olla huomaamatta taas yhtäläisyyttä.

Myöskin ominaista molemmille instituutioille on näennäinen vaikuttamismahdollisuus, kumpikaan järjestelmä ei toimisi jos niillä ei olisi kannatusta. Mutta molemmissa järjestelmissä ajetaan samaa käyttökaavaa- kun on valtaan päästy niin sitä käytetään monarkin omaisesti esim. nimitys- ja päätöksenteko asioissa, ja siinä mitä hauraalle kansalle asioista kerrotaan, ja missä järjestyksesssä.

Jotenkin minusta tuntuu että poliitikkojen vieraantuminen alkuperäisestä tarkoituksestaan ei olekaan niin ilmiön omaista vaan jopa hieman järjestelmällistä. Myöskin tavallisen kansalaisen arvonalentaminen tuntuu hieman masinoidulta. Nykyisessä järjestelmässä kun ellei ole erityisasiantuntija, tai professori niin mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Ja nämä korkeasti koulutetut ihmisethän koulutetaan tietenkin uskomaan järjestelmään ja sen toimivuuteen, ja he ymmärtävät tarkoitukset jotka piilevät tekojen ja aatteiden takana.

Mielestäni ilmiönä mielenkiintoinen on myöskin seurata sitä lapsenomaista uskoa jota suomalaiset omaavat eduskuntaa kohtaan, valittujen edestajien luotetaan tekevän viisaita ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Ja kun he eivät vaivaudu edes paikalle niin siihen nähdään olevan taas jonkin perustellun syyn joka tavallisen ihmisen tulee hyväksyä.


Eikös joskus ollut tarkoitus erottaa politiikka ja uskonto toisistaan? Ainakin muistaakseni tämä ole demareilla joskus puolueen teesinä. Toki uskonnosta päästään irralleen jos rinnalle luodaan toinen uskonto, joka vielä kaiken lisäksi näennäisesti hyväksyy toisen uskonnon. Mutta se että palveleeko se alkuperäistä tarkoitustaan niin...

Edellisen kun ynnää taas yhteen niin povaan edelleenkin seuraaviin eduskuntavaaleihin ennätysmäisen alhaista äänestysprosenttia, enkä jaksa ihmetellä ihmisiä jotka eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksiin.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Poliittinen alennustila

Lakeudelta kaikuu taas.

Ihmisten kiinnostus politiikkaa kohtaan on ollut hiipumassa jo usean vuoden ajan. Täytyy tunnustaa että kuuluin itsekin joukkoon joka ajattelee jotta antaa herrojen pelata pelejänsä, pysyvätpähän poissa jaloista, kuitenkin maahanmuuttopolitiikkamme kehitys ja yritysmaailman lainsäädännön töppäykset onnistuivat aktivoimaan minutkin.

Nykyisessä politiikan teossa tuntuu olevan jotakin pahasti pielessä. Olisi nimittäin virkistävää kuulla ja lukea välillä jotakin joka liittyy poliittiseen päätöksentekoon, siis siihen työhön johon olemme korkeimmat päättäjämme sankalla joukolla valinneet.

Katsastetaanpas muutaman vuoden ajalta poliittisiin uutisiin: Halonen esittää mielipiteitään jalkamiinoista, Halonen esittää mielipiteitään maanpuollustuksesta, Halonen korjailemassa Bushin kravattia, Halonen valtionvierailulla mummomaisissa vaatteissa, sinkkupääministerillä suhde, tekstiviestitörkeyksiä edustuspuhelimella, pääministerillä uusi suhde, maahanmuuttopolitiikkaa ruuvataan, pääministerin suhteiden tekstiviestejä julki, pääministerin rakennustyömaalla lahjontaepäily, Vaalirahakohu, Kansanedustajaa houkuteltu loikkaamaan, pääministeri ollutkin perillä rahoittajistaan.

Eroa saippuasarjan juonenkäänteisiin ei juurikaan ole, ja mainoskatkotkin on olemassa myös politiikassa, mitä mainostetaan riippuu siitä kuka maksaa vaalikamppanjoita.

Mielestäni kuvattu läpileikkaus kuvaa hyvin sitä että politiikan käsite on valtamedialla kietoutunut pahasti yksiin skandaali ja sosiaalisuhde uutisoinnin kanssa. Surullisinta kuitenkin on se että tämän alennustilan keskellä kasvaa kokoajan uusi sukupolvi, joka oppii että rahasotkut, muoti, ja suhdeseikkailut ovat arkipolitiikkaa.

Järkyttäväksi tilanteen mielestäni tekee se että elämme erittäin vaarallisia aikoja, politiikka ja talous kun ovat vääjäämättömästi yhteydessä toisiinsa, ilman taloutta ei ole tarvetta politiikalle. Joten nyt tulisi mielestäni edustajiemme olla paneutumassa suurimmalla tarmollaan siihen työhön johon heidät on valittu ja josta heille vähintäänkin kohtuullista korvausta maksetaan.

Ja kylmä pelko hiipii sisimpääni miettiessäni tulevia eduskuntavaaleja, veikkaukseni on että äänestysprosentti tulee olemaan ennätysmäisen alhainen, ja tämän vuoksi on pelko väärien ihmisten joutumisesta aivan vääriin virkoihin.