torstai 3. helmikuuta 2011

Politiikka murroksessa

Yrjoperskeles kirjoitti blogissaan Soininvaaran paasauksesta joka sai minut miettimään asiaa hieman laajemmin.

Mieleeni hiipi ajatus siitä että politiikka laahaa nyt auttamattomasti kehitystä jäljessä. Aikaisemmin politiikka oli viitoittamassa tulevaisuutta vaan toisin on kuppi kääntynyt. Nykyisin kun eletään markkinayhteiskunnassa. Toiset tarjoavat tuotteita tai palveluita joita toiset ostavat. Politiikassa toisaalta myydään edelleenkin ideologiaa.

Aikaisemmin kun yhteiskunnallinen tilanne oli kovin häävillä tilalla niin ideologia kävi kaupaksi hyvin, silloin kun taisteltiin sen puolesta että jossain vaiheessa asiat tulevat olemaan ihan hyvin.

Vaan nyt asiat ovat kaiken kaikkiaan vallan hyvin. Tarvetta taistella samoista asioista ei ole.

Politiikassa käytiin samanlainen murrosvaihe läpi kuin tavoitteellisessa ryhmässä: ryhmä tavoittelee tiettyä päämäärää ja toimii tällöin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, ja kun tavoite on saavutettu niin ryhmä yleensä hajoaa tai sen merkitys ja tavoite määritellään uudestaan. Yleensä tällainen ryhmä hajoaa saavutettuaan tavoitteensa. Politiikassa tätä ei vain ole tapahtunut, minkä koenkin ilmiönä mielenkiintoisena.

Politiikassa onkin käytetty tavoitteiden uudelleen määrittelyä jo liian pitkään. Tämä onkin ollut omiaan vieraannuttamaan ihmisiä politiikasta, sillä alkuperäiset tarkoitukset ovat jääneet jonnekin todella kauas.

Nyt käymme läpi toista murrosaikaa jossa määritellään tavoitteita uudestaan ja perustetaan uusia ryhmiä näiden tueksi. Vanhojen ryhmittymien tuleekin nyt vastustaa uusia raivokkaasti sillä uusien ryhmien jäsenet ovat aina heidän kannattajakunnastaan pois. Tokihan vastustaminen saa jatkuvasti mielenkiintoisempia ilmenemismuotoja, mutta se tekeekin politiikasta paljon mielenkiintoisempaa kuin saippuasarjoista.

Nyt tärkeiksi teemoiksi on poliittiseen pohdiskeluun noussut tasapuolisuus Suomen rajojen sisällä. Tämä jaksaa ihmetyttää ainakin tällaista tavan tallaajaa. Se ei mielestäni ole vääryyttä vaan tunnustettava tosiasia että Espoossa ja Tornion maalaiskunnassa on erilaiset päivähoito- ja koulutusmahdollisuudet. Tämä on kuitenkin yksi monista seikoista joihin edustajamme takertuvat. Ja tässä mielestäni näkyy juurikin politiikan laahaaminen kehityksen jäljessä.

Tuntuu että edustajistomme on huolissaan siitä että muualla kuin ruuhka-Suomessa asuva ja kasvava henkilö joutuu eriarvoiseen asemaan muiden Suomalaisten kanssa. Tuntuu että edustajisto paasaa siitä että joka paikkaan tulee saada tasapuolinen julkinen infrastruktuuri ja yhtäläiset mahdollisuudet. Samaa keskustelua jatketaan vain loputtomiin.

Nyky-yhteiskunta kun ei suostu elämään poliitikkojen ideologioiden mukaisesti. Optimitilannehan poliittisen koneistomme mukaisesti olisi se että lapsi saisi syntyessään yhtä hyvää hoitoa kuin kaikkialla muualla, saisi käydä kaikki koulunsa kotipaikkakunnallaan, yliopistonkin ja nauttia tällöin vielä yhtä hyvistä palveluista kuin missä tahansa muualla. Lopuksi henkilö menisi töihin kotipaikkakunnalleen tuottaen näin koko ikänsä verotuloja kotikuntaansa.

Kuulostaa upealta, mutta todella, todella kalliilta. Siksi mietityttääkin se että miksi vuodesta toiseen edustajistomme tekee järkyttävän määrän töitä tilanteen eteen jota ei matemaattisestikaan voida tavoittaa?

Nyky-yhteiskunta kun toimii markkinayhteiskunnan sääntöjen mukaisesti ja ihmiset vielä omaavat omatkin päättelyelimensä. Tosiasiallinen tilannehan on se että kaikilla tahoilla tilanne ei ole samanlainen mutta esim. maalaiskunnissa joissa kunnallinen päivähoito on heikompaa on opittu selviämään, ihmiset ymmärtävät senkin että joka puolella ei ole yhtäläiset kouluttautumismahdollisuudet. Ihmiset osaavat mennä opiskelemaan myös muualle. Ihmiset osaavat myös itsenäisesti ymmärtää sen että työn perässä joutuu usein muuttamaan, kaikkea ei voi saada tuvan pöytään vaikka haluaisi. Ihmisten älystä kertoo myös mielestäni kuumana pyörivä venäjän kielen opettamiskeskustelu. Ihmiset eivät nykyään hyödy ruotsinkielen taidostaan siinä määrin että se toisi heille huomattavaa hyötyä, venäjän kielen kanssa on toisin.

Valtapuolueiden auttamattomasta häviölle jäämisestä kertoo mielestäni se että nämä tavoittelevat optimimaailmaa jota on mahdoton tavoittaa. Maailmaa joka on sitä paitsi epätodellisen kallis.
Kylmä tosiasiahan kun on se että 25 % Suomen väestöstä maksavat kaikkien muiden viulut. 25 % väestöstä kuuluvat siihen luokkaan joka tuottaa enemmän verotuloja valtiolle kuin kuluttaa.

Auttamattomasti vanhentuneen järjestelmän murentuessa onkin mielenkiintoista seurata uusien puolueiden muodostumista. Vaalien lähestyessä on myöskin mielenkiintoista seurata uusien puolueiden torpedoimista.

Uskonkin vahvasti että seuraavan 10 vuoden aikana olemmekin siirtymässä paljon konkreettisempaan politiikkaan.