maanantai 7. syyskuuta 2015

Evankelista Jari Tervo

Suuresti arvostamani kansan valistajan, mentorin ja inkvisiittorin viittaa kantava Jari Tervo on ottanut kantaa mediaseksikkääseen rasistikeskusteluun. Juttu kokonaisuudessaan tässä.

Eittämättä jutussa korostuu Tervon kirjalliset edesottamukset. Visuaalinen kuvaus siitä kuinka Välimeri on muuttunut kuoleman mereksi auttaa herättelemään lukijaa kauheuden äärelle. Juttu etenee tästä varsin odotetusti kuvaten kauheutta kohdealueella visuaalisen havainnollisesti.

Kuitenkin mielestäni jutussa unohdetaan taas aktiivisesti tiettyjä asioita. En kiellä sitä etteikö alueella olisi avun tarvitsevia ihmisiä, enkä kiellä sitä että heitä tulisi auttaa, mutta olen sitä mieltä että auttamisjärjestelmän tulisi tukea aktiivisesti niitä jotka apua eniten tarvitsevat.

Nuo välimeren rannoille rantautuvat ruumiit eivät ole niitä henkilöitä jotka lopulta päätyvät Suomeen, nuo rekka-autoon kuolleet ihmisparat eivät ole niitä jotka päätyvät järjestelmämme avustamiksi. Järjestelmämme piiriin pääsevät ne yksilöt jotka osaavat järjestelmääme käyttää. Tämä rajaa pohjolaan päätyvän pakolaisaineksen niihin yksilöihin joilla on kykyä, kontakteja ja rahaa päätyä tänne.

Kriisi on todellinen, ja koen että paremmassa asemassa olevien maiden tuleekin auttaa kyseisessä tilanteessa. Se mikä mietityttää on se että missä mittakaavassa tätä tukemista täytyy toimittaa? Toki globaalissa ajattelussa ongelma on mittava, toki maailman talouden kilpailukykyisyyden säilyttämisen kannalta tasainen taakanjako tällaisessa tilanteessa on perusteltua, mutta silti, Mikä on loppujen lopuksi kohtuullista? Missä on olemassa kipuraja sille ettei suomalaiseen järjestelmään voi a) ottaa enää lisää ulkopuolisia vaikuttajia vaarantamatta järjestelmää itseään? ja b) työntää enää enempää resursseja rajojen ulkopuolelle tuottaen lopulta tilanteen jossa rajojen sisäpuolinen tuotanto kaatuu kasaan ulkopuolisten resurssointien vuoksi? Miksi oman suvereeniutensa puolustamisesta on tehty murhaan verattava rikos?

Olen useassa keskustelussa kuullut painotettavan erityisesti kuntien vastuuta pakolaiskysymyksissä. Ja mielestäni argumentti onkin perusteltu. Kunnilla on vastu, kunnilla on vastuu huolehtia omien kuntalaistensa hyvinvoinnista ja omien kuntalaistenssa edun mukaisista päätöksistä.

Tervo iskee artikkelissaan varsin napakasti tasavaltamme presidentin lausumaan "niistä joilla on pahat mielessä" ja varsin ketterästi kääntää asian niin että suomalainen joka jonkin tutkimuksellisen määritelmän mukaisesti voidaan luokitella rasistiksi on rinnastettavissa suoraan Isis-järjestön kaltaiseen ääriliikkeeseen.

Jutun lopuksi Tervo kyllä linkittää itsensä kansallisen identiteettinsä puolesta suomalaiseksi, sanoittaen häpeää siitä kuinka me voimme osallistua tällaisen toiminnan tuottamisen.

Juttua lukiessani kiitän mielessäni yhä uudestaan sitä että meillä on olemassa Jari Tervon kaltaisia globaalin ajjattelun taitavia näkyviä mediayksilöitä.

Mihinkä me joutuisimmekaan ilman heitä?

perjantai 4. syyskuuta 2015

Blogistania hiljenee

Olen itsekin viettänyt hiljaiseloa blogirintamalla pitkään, mutta nyttemmin palannut takaisin aktiivisempaan asioiden ihmettelyyn. Kuitenkin se mihin kiinnitin huomiota koko ympäristössä on blogistanian köyhtyminen. Kävin läpi linkkilistani, kaikki ne blogit joiden seuraaminen oli minulle vuosia takaperin hyvin aktiivista ja jouduin karsimaan suuren osan listastani joko otsikolla "ei toimi" tai "ei mitään uutta 2 vuoteen". Törmäsin samaan ilmiöön useiden muiden blogistien linkkilistoilla. Tämä pisti väkisin pohtimaan murrosta joka tässäkin touhussa on tapahtunut.

Blogit, siis kirjoitetut sellaiset, ovat kuolemassa kuten printtimediakin.

Toki tällä rintamalla käydään jatkuvaa uudistumistyöskentelyä ja asemasodankäyntiä, mutta julkinen mielenkiinto on kovasti hiipumassa. Nyt uusien nopeiden tiedonjakokeinojen käyttäminen on paljon suositumpaa, Twitter ja Facebook etunenässä pyrkivät ajamaan maailmalle nopean, yksiselitteisen ja kapea-alaisen tiedon laajaa levitystä. Blogirintamalle mahtuu monen laista, miljoonia erilaisia blogeja, mutta aktiivisten yhteiskunnallisia asioita ihmettelevien blogien määrä on auttamattomassa laskussa. Näissä blogeissa tapahtuu aktivoituminen luontaisesti aina vaalikauden alla, mutta mielestäni surullista on se ettei yhteiskuntaamme ohjaavia päätöksiä vaaleissa tehdä.

Yhteiskuntamme on siirtymässä homogeenisen tiedon yhteiskunnaksi. Heterogeninen keskustelu pyritään sivuuttamaan ja hyväksymään vain yksi totuus. Tähän kehitykseen on omalta osaltaan vaikuttanut valtavasti "rynnäkkö uutisointi". Otsikoita tehtiin aikoinaan tietoisen provokatiivisiksi, keskustelua käynnisteleviksi. Uutisen otsikointi oli tarkoitettu lukijan mielenkiinnon herättämiseen, ja tavoitteena sillä oli saada lukija lukemaan juttu ja perehtymään aiheeseen paremmin. Nyt, "rynnäkkö uutisoinnin" aikana tavoitteet eivät ole enää samat. Uutinen tulee kertoa otsikossa. Lukijaa ei ole tarpeen haastaa lukemaan ensimmäistä kappaletta pidemmälle.

Se mihin tällainen toiminta lopulta johtaa on mielestäni hälyttävää. Toiminnassa keskustellaan uuden normin luomisesta. Otsikkouutisoinnista on tulossa kovaa vauhtia uusi "normaali". Yhteen kappaleeseen, yhteen Twiittiin tai vilkaisulla havaittavaan Facebook uutiseen ei mahdu montaa mielipidettä tai katsantokantaa. Tämän muodostuessa normiksi ei ihminen enää odota uutiselta mitään muuta kuin valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä ja napakoita otsikoita. Miksi turhaan perehtyä uutiseen sen tarkemmin uuden otsikon jo työntäessä vielä räväkempää tietoa tuulilasiimme?

Tämä johtaa väkisin perspektiivin kapenemiseen ja tiedon yksipuolistumiseen.

Itse olen löytänyt blogistanian rivit hieman alle 10 vuotta takaperin ja itseäni on täällä kiinnostanut mielipiteiden kirjo. Ja ennen kaikkea se että blogit luonteeltaan ovat sellaisia että ne haastavat tekijänsä perustelemaan kantaansa, ja tuomaan omaa ajatusmalliaan esille. Aktiivisimmin seuraamikseni blogeiksi ovat nopeasti muodostuneet sellaiset blogistit jotka eivät väitä tietävänsä Yhtä Totuutta, vaan suostuvat tarkastelemaan asioita suuremmassa mittakaavassa, toki yleensä avoimesti haastaen yleistä mielipidettä tai julkisesti esitettyä mielipidettä, mutta tehden sen perustellusti.

Olen päättänyt palata blogistanian rintamaan tukemaan kuolon korahduksiaan yskivää vaihtoehtomediaa, sillä vaikka kuinka pieni ääni, on näiden peräkammareiden perältä kaikuva ääni kuitenki sanottu ja myös vastapuolen katsantokantaan perehdytty.

Voi olla että taistelu vapaan tiedon levittämisen puolesta on jo hävitty.