Elämä on heitellyt tässä viimeisimpien kirjoituksieni aikana ja olen saanut hyvin aikaa tutkia asioita monelta näkökulmalta ja tutustua yhteiskuntamme moninaisiin ilmiöihin aivan uudesta vinkkelistä.
Onnistuin elämään hetkisen tässä välissä pääkaupunkiseudullamme ja havaitsin itsekin kuinka helppo on sokaistua palveluiden ja vaihtoehtojen tarjonnan paljoudesta.
Tätä pohjaa vasten olenkin pohtinut paljon päätöksentekoamme, niitä suuria suuntaviivoja joita vedellään päivittäin Arkadianmäellä. Olen useassa eri kirjoituksessani ihmetellyt päättäjien "toimintaympäristösokeutta" mutta omakohtaiseen kokemukseeni perustuen olen tullut siihen tulokseen ettei kyse ole viallisesta tulkinnasta vaan toimintaympäristö on vaan täysin toisenlainen kuin se ympäristö johon päätöksentekoa kohdennetaan.
Kuitenkin mielestäni ihmisillä jotka tekevät päätöksiä koko Suomen kattavasti tulisi olla laajempikantainen lähestymiskulma päätöksiinsä, sillä tällä hetkellä näytää siltä että päätöksentekijät keskittävät kaikki päätöksensä asutuskeskuksia tukiakseen.
Ohessa kaksi täysin autenttista ajankuvaa:
"Mies herää aikaisin aamulla viileässä asunnossaan, lämpö on taas päässyt pakenemaan lattian kautta pakkasen noustessa, ja ryhtyy suunnittelemaan päiväänsä. Hän käy pikaisessa suihkussa lämpimän veden ollessa vähissä ja pukeutuu villakerrastoonsa, työhaalareihin ja toppatakkiin, päähänsä hän vetää karvalakin ja käteensä lämpimät kintaat suunnaten lumitöihin. Lumitöiden aluksi hän virittää autoon lämmitysroikan paikalleen ja tarkistaa että virta kulkee varmasti. Tämän jälkeen hän kolailee kaikessa rauhassa pitkän pihatien ja palaa lämmittelemään tupaansa. Hän tarkastaa että sulamaansa ottamat lihat alkavat olemaan siinä tilassa että ne voidaan illemmalla syödä. Samalla hän suunnittelee seuraavan päivän ruoan ja nostaa pakastimestaan jääkaapin puolelle sulamaan uudet ruokatarvikkeet. Mies käy uudestaan pikaisessa suihkussa, nyt vesi on jo täysin kylmää. Hän keittää kahvit ja pukeutuu työvaatteisiinsa, kauluspaitaan ja suoriin housuihinsa, kravatti saa jäädä vielä taskuun ettei se sotkeutuisi ellei auto käynnisty.
Mies herättelee vaimonsa lähtöpuuhissaan jotta vaimo ehtii koulukyydin mukana kaupungille, huomenna tämä ei enää pääsisi mihinkään ilman autoa viikonlopun saapuessa.
Mies vetää karvalakin tiukasti päähänsä ja pukeutuu paksuun untuvatakkiinsa. Mies ajelee kaikessa rauhassa tottuneesti töihinsä, matka kestää 45 minuuttia ja 15 minuuttia on varattu aina arvaamattomiin tilanteisiin. Kello lyö 8 ja mies aloittaa työt.
Töiden jälkeen mies on lupautunut käymään kaupassa, on taas toinen päivä kuukaudesta kun hänen on se tehtävä, vaimo hoitaa maidon ja voin ostamisen talouteen ja miehelle jää sitten loput. Mies saa kauppaostoksensa tehtyä ja suuntaa kotiin takakontti täynnä lihaa, pakastekasviksia ja vihanneksia. Samaan aikaan miehen vaimo soittaa ja ilmoittaa myöhästyneensä bussista. Mies muuttaa reittiään ja käy hakemassa vaimonsa kyytiin, julkisilla tämä pääsisi seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä iltapäivästä kotiin ja taksikin maksaa kauheasti.
Kotiin päästyään mies käy vaihtamassa vaatteet, kantaa ostokset sisälle joita vaimo käy purkamaan ja suuntaa tiensä puukuuriin. Hyvän tovin pilkottuaan puita ja kannettuaan niitä sisään hän pääsee aloittamaan takkojen sytyttämisen. Tänään on vuorossa leivinuunin lämmittäminenkin sillä kauppaostosten mukana on tullut myös jauhoja, aika leipoa leipää. Takkatulen räiskyessä mies toteaa tänä iltana käytävän lämpimässä suihkussa ja taitaapa lämmittää vielä saunankin kun saa otettua tuoreet leivät ulos uunista."
Samaan aikaan toisaalla.
"Mies heräilee huoneistossaan manaillen asunto-osakeyhtiönsä säästökuuria, pikainen vilkaisu mittariin ja, 21 astetta sisälämpötila, "mitä pelleilyä" mies miettii ja kiiruhtaa suihkuun, suihkukaapin ovi reistailee taas mutta mies saa käytyä nopeasti suihkussa. Hän laittaa kahvin kiehumaan ja pukeutuu töitä varten kauluspaitaan ja suoriin housuihin, erityisesti hän panostaa kravaatin valintaan ja hiusten laittamiseen. Mies juo kahvin kaikessa rauhassa, vielä ei kannattaisi lähteä asemalle seisoskelemaan.
Mies hyvästeleeee nukkuvan vaimonsa antamalla hänelle hellän suudelman, pukeutuu pitkään päälistakkiinsa ja lähtee käveleään metroassemalle, matkalla mielessään manaten kaupungin aurauskaluston hitautta "kello on kuitenkin jo 7:30, eikö ne saakeli opi koskaan? Suurin osa ihmisistä on kuitenkin juuri menossa töihin ja kengäthän tässä kastuu". Aamuinen viivyttely kostautuu ja miehen metro ehtii mennä miehen katsellessa sen perävaloja. Mies manailee mielessään koko 15 minuutin ajan jota hän odottaa seuraavaa metroa.
Kello lyö 8 ja mies aloittaa työskentelyn työpaikallaan myöhästyen 10 minuuttia metrossa tapahtuneen laskuvirheen vuoksi.
Töiden jälkeen mies kävelee metrolle käyden välissä kaupasta hakemassa salaattitarpeet, vaimo ilmoitti ostaneensa päivän ruuan ja tuoretta leipää.
Mies kotiutuu ja alkaa vaimonsa kanssa asettelemaan ruokaa pöytään ja suunnittelemaan loppuiltaa kodin lämmössä"
Miten näistä lähtökohdista pystytään tekemään toisiaan palvelevia päätöksiä mikäli ympäristön annetaan vaikuttaa päätöksentekoon?
2 kommenttia:
Kirjoituksesi kuvasi maaseudun elämä vs. kaupunkielämää hyvin osuvasti ja tunnistin itsenikin siitä. Tosin olen onneksi säästynyt kravatilta. Vaan itse asiasta todistat kohdalleen. Mutkan kautta tulee mieleeni se kuuluisa Saurin asekomitea. Siinä oli kuusi jäsentä. Viisi ei ymmärtänyt aseista ja ampumisesta yhtään mitään. Kuudes oli poliisi. Joka sitten ainoana äänesti päätöslauselmaa vastaan.
Tervehdys Yrjölle ja kiitos kommentista.
Juurikin tuo "sauri"- ilmiö on mielestäni kyseessä. Kun tarkastellaan esimerkiksi tekeillaolevia kuntatason ja terveydenhuollon rakenneuudistuksia niin kyllä se pääkaupunkiseudulla ja kehydkunnissa todella näyttää siltä että nämä uudistukset palvelevat jaloa tarkoitustaan ja tarjoavat jatkossa asukkaille laajemman palvelutarjonnan.
Kuitenkaan tässä ei vain mnielestäni muisteta sitä että Suomi on maa jossa on muutakin kuin asutuskeskuksia.
Mielestäni on hyvin lyhytkatseista keskittää kaikki palvelut tiettyihin paikkoihin pelkän kustannustehokkuuden jälkeen jo pelkästään tarkastellen sairaustilastoja. Suomessa toiseksi suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja on mielenterveydelliset ongemat, heti sydän- ja verisuonisairauksien jälkeen.
Väitänkin että mikäli ihminen pakotetaan asumaan paikkaan jossa hän ei halua asua seuraa vääjäämätön piikki taas tilastoihin. Vastaavasti mikäi tämä henkilö edelleen jää asumaan sinne missä hän haluaa asua niin syntyy vääjäämättä piikki tilastoihin. Palveluiden perässä kun siirtyvät myös työpaikat, se on aikojen saatossa todennettu fakta.
Lähetä kommentti